Jari Lappalainen

Jari Lappalainen FCG:n energialiiketoiminnan johtoon

Jari Lappalainen aloittaa FCG Finnish Consulting Groupin energialiiketoiminnan johtajana 1.12.2022 alkaen. Lappalainen siirtyy FCG:lle Eltel Networks Oy:n tulosyksikön vetäjän tehtävästä. Eltelillä hän vastasi yksikkönsä operatiivisesta toiminnasta ja tuloksista. Ennen tätä hän on työskennellyt muun muassa Pori Energian teknisten palveluiden ja tietohallinnon johtajana sekä Elinar Oy:n toimitusjohtajana.

Jari Lappalainen

– FCG on määrätietoisesti kehittänyt kestäviä energiaratkaisuja huomioiden asiakkaiden tarpeet paremman huomisen luomiseksi. Nykyiset tuulivoiman koko elinkaaren kattavat suunnittelu- ja konsultointipalvelut muodostavat vakaan ja luotettavan pohjan rakentaa tulevaisuuden FCG:stä entistä monipuolisemman palveluntarjoajan energiaratkaisuiden parissa. Koko energia-ala on mielenkiintoisessa vaiheessa ja olen innostunut kehittämään palveluita yhteistyössä osaavan henkilöstön kanssa,  Jari Lappalainen sanoo.

– Jari Lappalaisen osaaminen ja kokemus energia-alasta vakuutti meidät etsiessämme parasta johtajaa kasvattamaan ja luomaan palveluita, joilla olemme mukana vauhdittamassa siirtymää kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Haluamme olla energia-alan asiakkaillemme entistäkin kiinnostavampi ja parempi kumppani. Tässä Jarilla on nyt keskeinen rooli,  FCG:n Kestävän kehityksen liiketoimintaryhmän johtaja Sami Kangasharju toteaa.