Itikselle myönnettiin kiinteistöjen BREEAM-ympäristöluokitus

Kauppakeskus Itis on saavuttanut kansainvälisen BREEAM-ympäristöluokituksen pitkäjänteisen työn tuloksena. Tunnustus vaati Itikseltä ympäristötekoja ja investointia energiatehokkaisiin ratkaisuihin.Kiinteistössä saatu 5 prosentin vuosisäästö energiankulutuksessa on jo huomattava ympäristöteko.

Kun yksittäinen koti alkaa säästää energiaa, ovat tulokset tärkeitä perheen ja ympäristön kannalta. Kun Pohjoismaiden suurin kauppakeskus Itis toteutti ratkaisuja ympäristön ja energiansäästämisen puolesta, oli muutos merkittävä. Sen myötä Itikselle myönnettiin Britanniassa kehitetty ja Euroopassa laajalti käytetty BREEAM-ympäristöluokitus arvosanalla “erittäin hyvä”. Kiinteistön ja sen käytön ympäristötehokkuuden luokitusjärjestelmä BREEAM (Building Establishment’s Environmental Assessment Method) on yksi vanhimmista ympäristöluokitustyökaluista.

– Tämä on hieno tunnustus, sillä ei ole itsestäänselvyys, että tämän ikäinen kiinteistö saa ympäristöluokituksen. Itis on rakennettu kolmessa vaiheessa, ja vanhin osa on 80-luvulta. Olemassa olevan kiinteistön muuttaminen on aina haastavampaa kuin uuden rakentaminen, Itiksen kiinteistöpäällikkö Jani Kiistala kertoo.

Valot pois ja lepakkopöntöt seiniin

Kokonaispinta-alaltaan noin 200 000 neliön kokoinen kauppakeskus saavutti luokituksen erilaisilla ympäristöteoilla ja investoimalla energiatehokkaisiin ratkaisuihin. Valoja vaihdettiin vähäisemmän energiankulutuksen led-valoihin, eikä niitä pidetä enää turhaan päällä. Myös saniteettitilat uudistettiin vähemmän vettä kuluttaviksi. Yksinkertaiset teot olivat suurimmaksi osaksi sellaisia, joita voidaan helposti toteuttaa myös kotitalouksissa.

Lisäksi Itis tuki kauppakeskuksen ympärillä olevan luonnon monimuotoisuutta esimerkiksilisäämällä istutuksia ja asentamalla kauppakeskuksen ulkoseiniin lepakkopönttöjä ja hyönteishotelleja Joitakin osia luokituksesta saavutettiin olemassa olevilla tekijöillä, kuten kauppakeskuksen loistavilla julkisen liikenteen yhteyksillä. Energiatehokkaiden ja ympäristöystävällisten ratkaisujen lisäksi Itis on sitoutunut jätteiden lajittelun ja kierrätyksen tehostamiseen.

Moni Itiksessä vuokralla oleva yritys on ympäristövastuullinen, joten kauppakeskuksen muutosten myötä niiden on jatkossa helpompi noudattaa omaa ympäristöpolitiikkaansa.

– Siirryimme energian tuhlaamisesta systemaattiseen energian säästämiseen. Eikä työ todellakaan ole vielä tässä, vaan se jatkuu yhtä intensiivisesti kuin on alkanutkin. Teemme tätä sekä ympäristön suojelemisen että omien kustannustemme säästämisen vuoksi, Kiistala sanoo.

Työ ympäristön puolesta jatkuu

Tunnustus on tärkeä myös kiinteistön omistajan, hollantilaisen kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhave N.V:n näkökulmasta. Yhtiön kansainvälisen ympäristöstrategian myötä Itis oli sitoutunut jo aiemmin säästämään energiaa viisi prosenttia vuodessa. Itiksen vuotuinen sähkönkulutus on tällä hetkellä 28 gigawattituntia, joten kyseessä on tuntuva säästö.

– Kun Itiksessä säästetään sähköenergiaa viisi prosenttia vuodessa, tarkoittaa se 1,4 gigawattituntia. Säästö vastaa reilusti yli sadan keskimääräisen omakotitalon vuosikulutusta. Tämä konkretisoi sitä, kuinka valtavia energiankuluttajia suuret kiinteistöt ovat, Kiistala selkeyttää isoa lukua.

BREEAM-luokitus ei ole ikuinen, vaan se on ansaittava uudelleen joka kolmas vuosi. Itis saavutti vahvoin arvosanoin sekä kiinteistölle että ylläpidolle tason “erittäin hyvä”. Asteikko on kuusiportainen, ja saavutettu taso on kolmanneksi paras.

– Olemme sitoutuneet tähän pitkällä tähtäimellä ja valmiita tekemään vielä lisää investointeja, kauppakeskusjohtaja Kirsi Feirikki sanoo.

Lisätietoja:

Wereldhave Finland, Kirsi Feirikki, kauppakeskusjohtaja, puh. 050 549 5108, kirsi.feirikki@wereldhave.com

Kuvateksti: Olemassa olevan kiinteistön muuttaminen ympäristöystävälliseksi on haastavampaa kuin uuden rakentaminen. BREEAM-tunnuksen saaminen arvosanoin ”erittäin hyvä” on vaatinut vahvaa sitoutumista, koska kolmessa vaiheessa rakennetun Itiksen kiinteistön vanhin osa on 80-luvulta.

Kauppakeskus Itis

Kauppakeskus Itiksen toiminta koostuu yli 200 myymälän, lukuisten palveluiden ja toimitilojen kokonaisuudesta. Kauppakeskus on valmistunut kolmessa eri vaiheessa. Ensimmäinen osa valmistui vuonna 1984, ja toinen vuonna 1992. Kolmas osa avattiin vuonna 2001. Kauppakeskus on uudistettu yli 100 miljoonalla eurolla, ja sen omistaa hollantilainen kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhave N.V