Kuva: cervi.fi

Intera sijoittaa Cerviin, Saari Partners irtautuu

Ilmanvaihtoon ja jäähdytykseen erikoistunut Cervi saa pääomasijoittaja Intera Partnersin uudeksi omistajakumppanikseen yhtiön avainhenkilöiden rinnalle ja aiemman sijoittajan Saari Partnersin tilalle. Yrityskaupan myötä Cervi sanoo tavoittelevansa 100 miljoonan euron liikevaihtoa viiden vuoden sisällä. 

Kuva: cervi.fi

– Edellinen viiden vuoden tavoitteemme oli 200 ihmistä ja 20 miljoonaa euroa liikevaihtoa. Olemme saavuttamassa tavoitteemme lopulta jo neljässä vuodessa ja mukaan mahtui myös alalle yleisesti haastavat koronavuodet. Nyt on aika kääntää tarinan seuraava sivu yhdessä Interan kanssa. Uusi viiden vuoden tavoitteemme on kasvattaa henkilöstömäärä tuhanteen ja nostaa liikevaihto 100 miljoonaan euroon, Cervin toimitusjohtaja Petri Valve kertoo. 

Vuonna 2021 Cervin liikevaihto oli noin 16 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä Cervi toimii Suomessa suurimmissa kaupungeissa ja kasvukeskuksissa.

– Nyt rakennamme entistä vahvemmin ilmanvaihtoalan ja jäähdytyksen kotimaista erikoisosaajaa. Tavoitteenamme on olla johtava energiatehokkaan olosuhdetekniikan erikoisasiantuntija ja kumppani sekä alan halutuin työnantaja, Valve sanoo.

Cervin aiempaa kasvua on ollut mahdollistamassa pääomasijoittaja Saari Partners, joka on ollut Cervin kumppanina vuodesta 2018 lähtien nyt tehtyyn yritysjärjestelyyn asti.

– Olemme valtavan iloisia, että olemme osa Cervin tulevaa tarinaa. Tehtävämme on varmistaa, että Cervi saa kasvuunsa tarvitsemansa tuen. Cervi on Suomessa ainutlaatuinen yritys, jonka vahva fokus nimenomaan sisäilman laatuun, ilmanvaihtoon ja jäähdytykseen on kantanut hedelmää. Yrityksessä on valtavasti kasvupotentiaalia, Intera Partnersin osakas Janne Näränen päättää. 

Cervi jatkaa yrityskaupan jälkeen omalla nimellään, ja sen toiminta sekä asiakkuudet jatkuvat ennallaan. Yhtiön johdossa ja merkittävinä omistajina jatkavat edelleen Petri Valve ja Karl Jensen