Imtech Nordic ja EMC Talotekniikka ovat nyt Assemblin

Uusi omistaja, uusi organisaatio ja uusi nimi. Assemblin on yritys, joka on valmis ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin yhdessä. Aloitamme alusta.

Uusi nimi ja uudistettu yritysilme kertovat kokonaisvaltaisesta ja monipuolisesta asennus- ja huoltopalveluyrityksestä, jossa työskentelee yli 5 000 ammattilaista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Nimenvaihdos- ja ilmeenuudistusprosessi aloitettiin syksyllä 2015. Tällöin käynnistyivät brändiselvitykset nykyisten ja potentiaalisten asiakkaiden keskuudessa. Samalla haastateltiin yrityksen henkilökuntaa kaikissa Pohjoismaissa. Tuloksena syntyi tänään 20.4.2016 julkistettava uusi yritysilme.

–Työntekijämme ovat merkittävässä roolissa rakentamassa yhteistä tulevaisuuttamme. Yrityksen uusi nimi ja logo ovat symboleja siitä, mitä me assemblinilaiset edustamme. Virallisesti yritysnimemme vaihtui jo maaliskuussa. Asiakkaamme ja henkilökuntamme ovat siten jo ehtineet tutustua siihen, mitä uusi nimemme tarkoittaa ja viestii. Vaihdamme ilmeen kaikkiin toimistoihimme, autoihimme, vaatteisiimme, verkkosivuillemme ja painomateriaaleihin, kertoo Assemblin AB:n viestintä- ja markkinointijohtaja Thomas Rebermark.

Assemblinin tavoitteena on nousta lähivuosina Pohjoismaiden johtavaksi asennus- ja palveluyritykseksi.

– Tavoitteenamme on olla asiakkaidemme ensisijainen valinta tehokkaiden ratkaisujen toimittamisessa alan parhaiden työntekijöiden avulla. Markkinatilanteemme on hyvä, joten voimme keskittyä siihen, että meillä on juuri oikeat työntekijät ja työkalut saavuttaaksemme tämän aseman. Uusi yritysilmeemme toimii tavoitteen saavuttamiseksi tässä erinomaisesti, summaa Assemblin-konsernin toimitusjohtaja Mats Jönsson.

Lisätietoja

Thomas Rebermark, viestintä- ja markkinointijohtaja, Assemblin, +46 (0)10 475 39 81,

s-posti: thomas.rebermark@assemblin.se

Assemblinista:

Assemblin on täyden palvelun asennus- ja huoltokumppani, jolla on toimintaa Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa. Vahvuutenamme ovat monipuolisen konsernin voimavarat ja paikallisen yrityksen henkilökohtainen läsnäolo. Suunnittelemme, asennamme ja huollamme LVISAK-järjestelmiä niin toimistoissa, urheiluhalleissa, kauppakeskuksissa, asunnoissa kuin teollisuudessakin. Liikevaihtomme on yli 750 miljoonaa euroa, ja meillä työskentelee yli 5 000 työntekijää yli sadalla paikkakunnalla Pohjoismaissa. Olemme siellä missä sinäkin. Sinua varten.

Lue lisää: www.assemblin.fi