Kuva: hoas.fi

Hoas testaa kestävän liikkumisen konseptia

Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö Hoas on käynnistänyt hankkeen, jossa kehitetään opiskelijoille kestävän liikkumisen konseptia pilotoimalla tänä syksynä muun muassa yhteiskäyttöisiä tavarapyöriä, pyöränkorjauspajaa ja pyöräpysäköintiä.

Kuva: hoas.fi

Kestävän liikkumisen konsepti laaditaan erityisesti uusia asumiskohteita varten, ja sillä pyritään vaikuttamaan Hoasin oman toiminnan lisäksi myös opiskelija-asuntosäätiön asukkaiden toimintaan.

– Organisaatiot keskittyvät vastuullisuustyössään usein siihen, miten he voivat muuttaa omaa toimintaansa. Tällä hankkeella haluamme mennä pidemmälle: emme halua parantaa vain omaa toimintaamme, vaan myös asukkaidemme vastuullisuutta, Hoasin toimitusjohtaja Matti Tarhio toteaa.

Projektiin kuuluu myös sähköisten kulkuvälineiden latauksen, piha-alueiden ja kiinteistöjen laadukkaan suunnittelun sekä kestävän liikkumisen viestinnän ja kampanjoiden pohdinta.

Malleja kestävän liikkumisen ratkaisuista on etsitty sekä ulkomaisista että kotimaisista asumiskohteista. Työssä hyödynnetään asukasvuorovaikutusta sen varmistamiseksi, että kestävän liikkumisen konsepti vastaa asukkaiden tarpeisiin. Asukkaita on kuunneltu muun muassa kesäkuun alussa järjestetyssä asukastyöpajassa. 

– Nuori opiskelijasukupolvi on täynnä vastuullisuuden edelläkävijöitä, jotka tiedostavat kestävyyden merkityksen. Siksi heidät on tärkeää ottaa mukaan kehitysprojektiin, Tarhio sanoo.

Hoas on saanut hankkeeseen valtionavustusta Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta. Hankkeen toteuttaa Hoasille konsulttiyhtiö Ramboll Finland Oy.