Viimeisimmät julkaisut

Hemsö rakennuttaa ja vuokraa kaksi paloasemaa Oululle

Yhteiskuntakiinteistöihin erikoistunut ruotsalainen kiinteistösijoittaja Hemsö on voittanut Oulun kaupungin hankintakilpailun kahdesta uudesta paloasemasta. Investointien arvo on 25 miljoonaa euroa.

Kuva: Oulun kaupunki

Hemsö ja Oulun kaupunki ovat allekirjoittaneet vuokrasopimukset kahden uuden paloaseman toteuttamisesta Ouluun.

Hemsön kokonaisinvestoinnin arvo on noin 25 miljoonaa euroa. Hemsö vuokraa paloasemat Oulun kaupungille 25 vuoden vuokra-ajalla. Paloasemien käyttäjänä toimii Oulu-Koillismaan pelastuslaitos.

Linnanmaan paloaseman arvioitu valmistumisaika on kesä 2021, ja Raksilan paloaseman valmistumistavoite on kevät 2023. Ennen Raksilan paloaseman uudisrakennuksen töitä Oulun kaupunki purkaa kohteesta vanhan paloaseman.

”Hankintakilpailun voitto on Hemsölle merkittävä asia, ja se on luontevaa jatkoa meidän pitkäjänteiselle toiminnallemme Suomessa ja Oulussa. Strategiamme mukaisesti haluamme jatkossa rakennuttaa aiempaa suuremman osan kohteistamme itse, ja tämä kokonaisuus tukee tavoitettamme. Oulun kaupunki on meille erittäin mieluinen kumppani, ja lähdemme innolla yhdessä toteuttamaan ensiluokkaisia paloasemia pelastuslaitoksen käyttöön”, Hemsön maajohtaja Jarkko Leinonen toteaa.

”Vuokrasopimusten allekirjoituksen jälkeen alkaa kehitysvaihe, jossa Oulun kaupunki ja Hemsö kehittävät yhteistyössä hankkeen suunnitelmat rakennuslupa- ja toteutusvaihetta varten”, kertoo projektipäällikkö Eero Keränen Oulun Tilapalveluista.

Sekä Linnanmaan että Raksilan paloasema rakennetaan energiatehokkaiksi kiinteistöiksi, joissa on otettu huomioon ympäristö sekä kiinteistöjen terveellisyys ja turvallisuus.

”Paloasemat on suunniteltu siten, että osa sähköstä voidaan tuottaa aurinkopaneeleilla. Lisäksi tutkimme yhdessä kaupungin kanssa geoenergian hyödyntämisen mahdollisuuksia. Maalämmön ja -kylmän avulla osa kiinteistön ostamasta kaukolämmityksestä ja jäähdytysenergiankulutuksesta on mahdollista korvata kohteessa tuotetulla energialla”, Hemsön kehityspäällikkö Simo Karjalainen sanoo.

Hemsö noudattaa toiminnassaan EU:n asettamia ympäristötavoitteita, jonka vuoksi kiinteistön kuluttama sähkö ostetaan hiilineutraalisti.

”Kohteisiin myös haetaan Breem-ympäristösertifikaattia, jonka tavoitetaso on Very Good”, Karjalainen kertoo.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail