Helsingin yliopiston päärakennus: Sisäpihasta rakennuksen sydän

Helsingin yliopiston päärakennuskorttelin peruskorjauksen toinen vaihe, eli arkkitehti Johan Sigfrid Sirénin suunnitteleman vuonna 1937 valmistuneen Fabianinkadun puoleisen laajennusosan remontti on valmis. Hankkeessa uusittiin opetustilat ja talotekniikka sekä katettiin eteläinen sisäpiha.

Helsingin yliopiston päärakennus koostuu kahdesta osasta. Senaatin­torin puoleinen, arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema päärakennus valmistui vuonna 1832. Fabianinkadun puoleinen siipi sekä matalammat yhdyssiivet valmistuivat arkkitehti Johan Sigfrid Sirénin suunnittelemina vuonna 1937. Sirénin laajennusosa jäljittelee ulkoasultaan vanhan osan empiretyyliä niin, että saumakohtaa on vaikea havaita. Rakennuksia on korjattu useaan otteeseen.

Senaatintorin puoleinen Engelin rakennusosa ja yhdyssiivet korjattiin perus­korjaushankkeen ensimmäisessä vaiheessa, joka valmistui vuonna 2021. Toisen vaiheen peruskorjaus valmistui elokuussa 2023. 

Kaikki kerrokset erilaisia

– Toiminnallisesti Fabianinkadun puoleinen siipi on hyvin paljon monimutkaisempi kuin Senaatintorin siipi. Fabianinkadun siiven kerrokset ovat ihan erilaisia. Peruskorjauksen kakkosvaiheessa on hyvin vähän toistuvuutta, minkä vuoksi työn määrä oli huomattavasti suurempi kaikilla suunnitteluosa­puolilla, kohteen pääsuunnittelijana toiminut arkki­tehti Timo Jeskanen Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy:stä toteaa.

– Toiseen rakennusvaiheeseen kuului myös eteläisen sisäpihan kattaminen eli uudis­rakentaminen. Hankkeessa tehtiin konservointia ja restaurointia, rakenteiden uusimista ja parantamista sekä tilojen käyttötarkoituksen muutoksia kuten uudenlaisten tiimitilojen rakentamista, Jeskanen kertoo.

Fabianinkadun puoli oli myös paloteknisesti monimutkaisempi kuin Senaatintorin puoli. 

– Esimerkiksi sisäpihan kattaminen johti monenlaisiin ratkaisuihin, ja sen ympärille piti tehdä aika paljon osastoivia ovia ja ikkunoita. Teimme myös uuden osastoidun porras­käytävän Fabianinkadun puolelle, koska ylemmissä kerroksissa on paljon käyttäjiä, joiden poistumisturvallisuutta piti parantaa, projektiarkkitehti Mika Koskelo Jeskanen-Repo-Teränne Arkkitehdit Oy:stä kertoo.

Opetustilojen lisäksi Fabianinkadun puolella on muun muassa yliopistohallinto, kokouskeskus ja teologinen tiedekunta. Siellä on myös Helsingin yliopistomuseo, jossa on talotekniikan osalta tavallista vaativammat museo-olosuhteet.  

Allianssista 5 vuoden vastuut

Vaativan korjauksen toteutusmuodoksi valittiin allianssi, jossa osapuolina ovat ensimmäisen vaiheen toteuttaneet Helsingin yliopiston rahastot, YIT Suomi Oy sekä Jeskanen‐Repo‐Teränne Arkkitehdit Oy. Alli­anssilla on vuoteen 2028 jatkuva jälkivastuuvaihe hankkeesta.

Allianssi on todettu hyväksi hanke­muodoksi suurissa ja vaativissa hankkeissa. 

– Allianssin viiden vuoden jälkivastuullakin on mielestäni merkitystä hankkeelle. Se sitoo paremmin työhön ja työn laatuun kuin tavallinen takuu ja tuo ryhtiä hankkeeseen. Toki etätyö on ollut haasteena nykyisessä hybridityömallissa, koska se ei tue yhteis­toiminnallisessa mallissa työskentelyä. Mielestäni kommunikaatio ei etänä ole samanlaista eikä yhtä vuorovaikutteista kuin lähikontaktissa, Helsingin yliopiston kiinteistö­johtaja Jaana Ihalainen toteaa.

Toista vaihetta on helpottanut se, että sama allianssikokoonpano on jatkanut työtä ensimmäisestä vaiheesta. Yhteistoiminta muotoutuu helpommaksi, kun ihmiset oppivat tuntemaan toisiansa.

– Koen, että olemme kehittyneet allianssihankkeen vetämisessä. Allianssissa on paljon osapuolia ja haasteeksi usein tulee tiedonsiirto, viestintä ja kaikkien mukana pitäminen. Olemme muokanneet ja organisoineet viestintää työmaalta suunnitteluun aiempaa keskitetymmäksi. Olemme kiinnittäneet paljon huomiota siihen, että ihmiset ovat tietoisia missä mennään. Pyrimme myös ennakoimaan asioita aiempaa paremmin, pää­toteuttajana toimineen YIT Suomi Oy:n projektijohtaja Elisabet Örlund toteaa.

Talotekniikan sovittelua

– Purkuvaiheessa tuli jonkin verran rakenteellisia yllätyksiä, mutta se on normaalia. Vesikaton harjakorkeutta jouduimme hiukan korottamaan. Räystäslinja piti silti säilyttää entisellään. Ullakolle sijoitettiin talotekniikkaa tilapuutteen vuoksi. Se oli rakenteellisesti iso muutos, koska vesikaton rakenteet menivät uusiksi. Teimme myös uuden hissikuilun keskelle taloa, mikä myös on rakenteellisesti iso asia, Elisabet Örlund kertoo.

– Ei vanhassa rakennuksessa tietysti pysty aivan uudisrakennuksen tasolle pääsemään, mutta energiatehokkuutta parannettiin huomattavasti. Vanhat rakenteet ovat mitä ovat, ja niitä on uusittu mitä on voitu. Saimme riittävät tehot järjestelmille, talotekniikkasuunnittelusta vastannut projekti­päällikkö Hilkka Tölli Granlund Oy:stä kertoo. 

Talotekniikan suunnitteleminen oli millin­tarkkaa sovittamista ja erikoisratkaisujen hakua. Ilmanvaihdon viisi uutta kone­huonetta sijoitettiin eri puolille rakennusta. 

Kohteessa on kaukolämpö ja -kylmä. Jäähdytys tapahtuu ilmanvaihdon kautta. Tekniset tilat on jäähdytetty erikseen.

Vanhat kattoikkunat uusittiin energia­tehokkaiksi ja kaikkiin julkisivuikkunoihin asennettiin tuplalasitus sisäpuitteeseen. 

Välipohjissa oli haitta-aineita, ja pinta­laatat jouduttiin uusimaan lähes kauttaaltaan. Siksi kevyet kipsimassaseinät jouduttiin purkamaan ja rakentamaan uudelleen kipsilevyillä. Väliovet on irrotettu ja kunnostuksen jälkeen asennettu takaisin paikoilleen.

Kerrosaulat ovat isoja, ja niiden käyttö oli ollut hieman tehotonta. Niihin haluttiin ryhmä­työ- ja tapaamistiloja. Kaikki palkkivälit vaimennettiin villalla ja ruiskutuksella, jotta auloihin saatiin kohtuullinen akustiikka.  

Sisäpihasta toiminnallinen sydän

Eteläisen sisäpihan kattaminen koettiin erittäin tarpeelliseksi. Yhteydet vanhan ja uudemman puolen välillä olivat aiemmin huonot. Toisaalta juhlasalilla ei ollut riittävän suuria lämpiötiloja. Nyt katettu sisäpiha yhdistää eri rakennusosat kulkuväylänä ja on samalla toiminnallisena sydämenä. Ravintolakin voi laajentua sisäpihalle. 

Katetun sisäpihan toteuttaminen historialliseen rakennukseen oli arkkitehtonisesti, rakennusteknisesti ja taloteknisesti vaikeaa.

– Sisäpihalle tehtiin teräsrunkoinen lasi­kate tukiosineen. Se oli haastava rakenne, joka kannatettiin omilla pilareillaan ja osittain vanhoihin rakenteisiin tukeutuen. Onneksi saimme kannattimien kuormia paljolti maaperään, ja räystäille tehtiin uudet palkit, YIT:n Elisabet Örlund sanoo.

Rakennussuojelulliset reunaehdot olivat hyvin tiukat.

– Ne käytiin Museoviraston kanssa läpi. Sisäpiha on joka puolelta rakennusten arvokkaimpiin kuuluvien tilojen ympäröimä. Eli siellä ei ole mitään luontevia talotekniikan reittejä. Tulimme talotekniikalla sitten lattian kautta, mutta poistoilmanvaihto piti saada katosta, muuten ei olisi päästy lämpötilatavoitteisiin, arkkitehti Timo Jeskanen kertoo.

Mennyt jäi näkyviin

Rakennuksen sisätiloja on vyöhykkeistetty uudisrakennuksen tavoin, esimerkiksi kokoukset pidetään julkisemmalla vyöhykkeellä.  

– Sisääntuloaula koettiin aiemmin vähän synkeänä ja epämiellyttävänä, ja se olikin aika hämärä ja nuhjaantunut. Tila on nyt maalattu väritystutkimuksessa löydetyillä sävyillä. Sähkövarustelua lisättiin, muun muassa seinälamput, jotka ovat alkuperäisillä paikoilla; ne olivat hävinneet jossakin vaiheessa. Kattovalaisimet uusittiin aiempia valaisimia ilmeeltään tilaan paremmin sopiviksi, jotta saatiin riittävästi valoa. Aula toimii myös tapahtuma-alueena, arkkitehti Timo Jeskanen kertoo.

Suuren luentosalin valaisimet ovat edellisen peruskorjauksen ajalta 1990-luvulta. Uusimista alkuperäisien mallisiksi harkittiin, mutta valaisimet päädyttiin kuitenkin säilyttämään osana ajallista kerrostumaa. 

Ensimmäiseen kerrokseen pääsisäänkäynnin lähettyville tehtiin vanhaan orkesterilämpiöön kokouskeskus.

Toisen kerroksen eteläpäässä on entinen konsistorinsali, joka toimii nykyään Yliopiston hallituksen kokoushuoneena ja juhlatilana. Sinne on jätetty reunoille vanhoja kiinteitä pöytiä, mutta muuten kalustus on muunneltavissa eri käyttötapojen mukaiseksi irtokalustein. 

Kolmannessa kerroksessa on opetussaleja. Yksi kateederiopetukseen ja väitöstilaisuuksiin soveltuva niin sanottu kirkonpenkkisali säilytettiin alkuperäisine kalusteineen. Kolmannessa kerroksessa on myös niin sanottu Oppimistori, jossa voi järjestää tapahtumia.

Näyttävä neljäs kerros

Neljännen kerroksen aula on yksi rakennuksen hienoimpia tiloja arkkitehtonisesti. 

– Jäsennyksessä on käytetty joonialaisia pylväitä, ja tilassa on hieno kattoikkuna, joka oli jo suurelta osin ummessa ennen peruskorjausta. Sen yläpuolella on nyt entistä enemmän talotekniikkaa, joten valo tulee kattoikkunoiden läpi päivänvalon väri­lämpötilaa mukailevien valaisimien kautta, Timo Jeskanen kertoo.

Pieni juhlasali on uuden puolen hierarkkisesti arvokkain tila. Kaikki salin lattiarakenteet purettiin ja penkit irrotettiin ja vietiin kunnostettavaksi. Akustiikkaa parannettiin ja saliin luonnonvaloa välittävä lasikatto uusittiin.

Rakennuksen pääsisäänkäynnin julki­sivuun tehtiin muutos katoksen lippaan.

– Sisäänkäynnin katos oli ennen peruskorjausta voimakkaasti pellitetty reuna­rakenteiltaan. Nyt tasoitimme myös reunan ja profiloimme sen alkuperäisten piirustusten ja valokuvien perusteella. Näin katos keveni ilmeeltään, Timo Jeskanen toteaa.

– Olen tyytyväinen lopputulokseen. Olemme saaneet hyviä toiminnallisia ratkaisuja. Koko ilmanvaihtojärjestelmä on uusittu ja uusia hissejä on tehty. Yritimme panostaa tahtiaikatauluun ja sen seurantaan, mutta tavoiteaikataulun pitämisessä ei aivan onnistuttu. Toisessa vaiheessa ylitämme budjetin, mutta ei kuitenkaan kovin merkittävästi. Pystymme kuitenkin aloittamaan yliopiston toiminnat aikataulussaan, Helsingin yliopiston kiinteistöjohtaja Jaana Ihalainen sanoo.

Teksti: Jari Peltoranta | Kuvat: Mikael Lindén