Kuva: Huttunen-Lipasti Arkkitehdit Oy

Helsingin Kruunuvuorenrantaan tulossa palvelukortteli

Helsingin kaupunki suunnittelee uutta Kruunuvuorenrannan palvelukorttelia Haakoninlahdenkadulle. Tiloja suunnitellaan koulujen, päiväkodin, leikkipuiston, nuorisotilan ja liikuntakeskuksen käyttöön. Rakennustyön arvioidaan alkavan syksyllä 2024.

Kuva: Huttunen-Lipasti Arkkitehdit Oy

Kaupunkiympäristölautakunta on hyväksynyt palvelukorttelin hankesuunnitelman, ja seuraavaksi suunnitelma menee kaupunginhallitukseen ja sen jälkeen kaupunginvaltuustoon päätettäväksi.

Palvelukortteliin ehdotetaan toteutettavaksi suomen- ja ruotsinkielisen peruskoulun tilat, päiväkodin tilat, leikkipuiston tukitilat, nuorisotilat sekä erillinen liikuntakeskus. Kokonaisuuden suunnittelusta järjestettiin arkkitehtuurikilpailu 2020, ja suunnittelua on jatkettu voittaneen ehdotuksen pohjalta.

Peruskouluun ja esiopetukseen tulisi yhteensä 950 lasta ja päiväkotiin noin 200. Leikkipuiston ulkotilat toteutetaan viereiseen Haakoninlahdenpuistoon erillisenä hankkeena.

Nuorisotilassa on kokoontumis- ja harrastustoimintaan sopivia pienryhmätiloja. Liikuntakeskukseen kuuluu täysimittainen palloilusali sekä liikuntasali pukutiloineen.

Palvelukorttelin tiloja tullaan tarjoamaan myös asukkaiden ja seurojen ilta- ja viikonloppukäyttöön.

Työmaa käynnistyy tämänhetkisen arvion mukaan syksyllä 2024. Siten uudet tilat valmistuisivat arviolta kesällä 2026. Aikataulu tarkentuu myöhemmin, kun rakennuspaikan asemaakaava on vahvistunut ja hankkeelle on valittu toteuttaja ja saatu rakennuslupa.