Helppo lainojen kilpailutus hyödyttää taloyhtiötä ja isännöitsijää

Entistä useampi taloyhtiö on tulossa peruskorjausikään tai muuten ryhtymässä suuriin hankkeisiin, kuten putki- tai julkisivuremontteihin, joihin tarvitaan ulkoista rahoitusta. Varsin yleistä on, että taloyhtiö hakee lainaa pelkästään omalta pankiltaan. Prosessia on totuttu pitämään työläänä, koska pankki tarvitsee taloyhtiöstä, sen osakkaista ja huoneistoista laajat tiedot, jolloin hakemuksen tekeminen ja lainaneuvottelut työllistävät isännöitsijää.

”Lainan kilpailuttamisen etuja ei vielä ole tunnistettu riittävästi. Huolellinen kilpailutus on tärkeää, jotta isännöitsijä pystyy varmistamaan asiakasyhtiölleen parhaat lainaehdot. Näin hän vaalii asiakkaansa etua ja tyytyväisyyttä. Asiakaskokemus ja kestävä asiakassuhde yhtiön ja isännöitsijän välillä koostuvat toki monesta tekijästä, mutta euroilla todennettava tehokkuus ei varmasti ole niistä vähäisin. Mitä suurempi laina on kyseessä, sitä suurempi merkitys lainaehdoilla on asiakasyhtiön taloudelle”, painottaa johtaja Heikki Ylipekkala Asiakastieto Groupista.

”Lainojen kilpailuttaminen voi jatkossa olla jopa välttämätöntä, koska asuntomarkkinoiden eriytyessä taantuvilla alueilla taloyhtiön lainansaanti ei ylipäätään ole enää itsestäänselvyys. Toisaalta kasvukeskusten asuntoyhtiöt voivat olla niin kiinnostavia, että niistä syntyy pankkien kesken kilpailua, Ylipekkala jatkaa.

Ei ylimääräistä työtä

Asiakastieto Group ja Visma Tampuuri ovat vuoden 2019 alussa tuomassa markkinoille isännöintijärjestelmissä toimivaa ominaisuutta, jolla isännöitsijä voi lähettää identtiset lainahakemukset useaan pankkiin yhdellä kertaa. Ensimmäisenä helppo tiedonsiirto tulee mahdolliseksi kiinteistöhallinnan toiminnanohjausjärjestelmä Tampuurin käyttäjille.

”Isännöitsijälle ei aiheudu kilpailuttamisesta mitään uutta tai ylimääräistä työtä, sillä lainaa hakevan taloyhtiön tiedothan löytyvät jo valmiiksi samasta järjestelmästä, juuri oikeassa muodossa. Isännöitsijä tehostaa näin ajankäyttöään samalla, kun tarjoaa omalle asiakkaalleen entistä parempaa palvelua”, huomioi toimitusjohtaja Juha Raitanen Visma Tampuurista.

Toinen tärkeä kehitysaskel on ns. suppean huoneistotiedon helppo toimittaminen toiminnanohjausjärjestelmästä pankille. Tämä tarkoittaa muuttuvia tietoja, kuten hoito- ja rahoitusvastikkeita. Pankille on tärkeä tietää mahdollisen yhtiölainan määrä ja onko asiakkaalla vastikkeita maksamatta.

”Pankki tarvitsee niistä tietoa, kun asuntolaina-asiakas haluaa tehdä muutoksia lainasopimukseensa. Pankille riittää silloin pieni osa varsinaisen isännöitsijäntodistuksen tiedoista, mutta usein asialla on kiire. Isännöitsijä selviää jatkossa tietopyynnöstä hyvin pienellä vaivalla, koska joutuu ainoastaan tarkistamaan tietojen ajantasaisuuden omassa järjestelmässään ja hyväksymään niiden toimituksen pankille. Näitä tietoja kysytään jatkuvasti jo nyt, mutta jatkossa tietopyyntöihin vastaaminen tehostuu”, Heikki Ylipekkala havainnollistaa.

Ylipekkala arvioi pankkien isännöitsijöille lähettämien tietopyyntöjen jatkossa lisääntyvän, kun tiedot tulevat olemaan helpommin saatavilla.

Niin isännöitsijöille kuin taloyhtiöiden asukkaillekin on tärkeää, että varsinkin henkilötietoja ylläpidetään ja niitä siirretään turvallisesti. Tampuurissa tietojen turvallisen toimittamisen ja osapuolten tunnistamisen takaa Asiakastieto Group.

Digivalmiudet olemassa

Isännöintiliiton juuri julkistaman selvityksen perusteella isännöintiin ja taloyhtiöiden hallintoon liittyvän digitalisaation vauhti tulee lähiaikoina kiihtymään. Asukkaat iästä ja asuinpaikasta riippumatta pitävät sähköisten asiointimahdollisuuksien lisäämistä tärkeänä.

”Hienointa on se, että suuri osa isännöitsijöistä ymmärtää olevansa itse se suurin muutosajuri. Isännöintiliiton kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa isännöitsijöistä arvioi, että kovin paine kehittää sähköistä asiointia tulee heidän yrityksensä sisältä. Esimerkiksi kilpailukyvyn vahvistaminen ja toiminnan tehostaminen tuottavat varmasti parhaita tuloksia, kun niitä haetaan omaehtoisesti eikä ulkoisten tekijöiden pakottamina. Tässä me haluamme isännöitsijöitä auttaa”, Juha Raitanen ja Heikki Ylipekkala kannustavat.

Isännöinnin asiakkaille eli taloyhtiöiden asukkaille sähköinen asiointi alkaa olla jo tuttua. Isännöitsijöistä 85 prosenttia kertoo jo nyt tarjoavansa asiakkailleen sähköistä tapaa esimerkiksi isännöitsijäntodistuksen tilaamiseen. Prosessit todistuksen laadintaan eivät vielä ole yhtä hyvin automatisoituja, mutta valmiudet ovat siis olemassa.

”Visma Tampuuri on jo vuoden 2017 aikana tuonut markkinoille uudistetut ja tuotteistetut verkkoasioinnin ratkaisut, joilla asumisen aikaiset sähköiset palvelut saadaan helposti kaikkien ulottuville ilman ylimääräistä työtä ja asumisen aikainen asiointi saadaan yhtä helpoksi kuin pankkien tarjoamat verkkopankkipalvelut. Näiden palveluiden yhteyteen lainojen kilpailuttaminen on loistava lisäys”, Juha Raitanen toteaa.