Heikko alkuvuosi ja tuotantojärjestelyt painoivat Parman tulosta

parma_logoSuomen suurin betonielementtien valmistaja Parma Oy kärsi viime vuonna rakennusalan heikosta suhdanteesta ja vaikeasta markkinatilanteesta. Lisäksi yhtiön tulosta painoivat raskaat tehostamisjärjestelyt ja -investoinnit. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 122,4 miljoonaa euroa (134,1 meur, 2014). Tulos painui paremmasta loppuvuodesta huolimatta 9,0 miljoonaa euroa tappiolliseksi (-0,4 meur, 2014).

Vaikeudet rakennusalalla jatkuivat vuonna 2015. Rakentaminen kääntyi loppuvuoden aikana niukasti plussalle, mutta talonrakennustuotanto jäi edelleen alhaiselle tasolle 31,5 miljoonaan kuutiometriin.

Heikko suhdanne sekä raskaat rakenne- ja tehostamisjärjestelyt painoivat myös Parman avainlukuja. Liikevaihto putosi 122,4 miljoonaan euroon ja tulos painui 9,0 miljoonaa euroa tappiolliseksi.

Toimitusjohtaja Hannu Tuukkalan mukaan raskaat toimenpiteet ovat nyt tällä erää maalissa ja tulevaisuutta rakennetaan tukevalta pohjalta.

”Heikko suhdanne, alan ylikapasiteetti ja erittäin kireä kilpailu pudottivat viime vuonna edelleen hintoja. Samanaikaisesti pääraaka-aineiden ja työn panoshinnat jatkoivat nousuaan. Raskaat strategiamme mukaiset tuotantorakennemuutokset on nyt tehty. Samalla on luotu paremmat edellytykset vastata markkinatarpeisiin rakentamisen polarisoituessa”, Tuukkala toteaa.

Vahva ote suunnitteluun ja rakentamisen nopeuttamiseen

Rakennusalan ennusteet povaavat toimialalle kasvua. Kaupungistuminen näkyy niin asunto-, toimitila- kuin infrarakentamisessakin. Erityisesti kasvukeskusten raideliikenneinvestoinnit vauhdittavat talonrakentamista.

”Panostamme edelleen tuottavuuden parantamiseen kilpailukykymme ylläpitämiseksi. Haluamme pitää kiinni toimitusvarmuudestamme ja toimitustemme korkeasta laadusta”, Tuukkala kertoo.

Toimitusjohtajan mukaan Parma tulee kasvattamaan rooliaan suunnittelussa ja suunnittelun ohjauksessa häiriöttömän prosessin takaamiseksi.

”Lisäksi kehitämme tuotteidemme ja palveluidemme jalostusastetta sekä luomme uusia ratkaisuja, joilla tehostetaan koko rakentamisen prosessia. Tässä digitalisoinnilla ja erityisesti tietomallien hyödyntämisellä on vahva asema kehitysluupissamme”, Tuukkala kiteyttää.

Lisätietoja

Hannu Tuukkala
Toimitusjohtaja
Puh. 020 577 5520
hannu.tuukkala@parma.fi
www.parma.fi

Parma Oy on betonisen valmisosarakentamisen markkinajohtaja Suomessa. Yhtiö toimii 11 paikkakunnalla, vuoden 2015 liikevaihto oli runsaat 122 miljoonaa euroa ja työllistämme noin 600 henkilöä.

Consolis-konserni on Euroopan suurin betonitekniikkaan perustuvien ratkaisujen tuottaja ja betonisten valmisosien valmistaja, joka toimii 30 maassa. Konsernin liikevaihto on noin 1,3 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 10 000.

www.parma.fi

www.consolis.com