Viimeisimmät julkaisut

Havator ostaa Revisolin satamanosturiliiketoiminnot Kaskisissa

Havator Oy ja Revisol Oy ovat solmineet aiesopimuksen Revisolin Kaskisten satamanosturiliiketoimintojen myymisestä Havatorille. Aiesopimuksen mukaan liiketoiminnot siirtyvät Havatorille viimeistään huhtikuussa 2021, ja kaupan myötä Havatorista tulee yksi Kaskisten satamaoperaattoreiden palveluntuottajista.

Havator on tuottanut vastaavia palveluja satamaoperaattoreiden alaisuudessa Kemin Ajoksen satamassa ja on tämän vuoden puolella laajentanut sekä Oulun Vihreäsaaren että Kalajoen satamiin. Havatorin tavoitteena on taata saumaton nostopalvelujen toimitus Kaskisissa myös liiketoiminnan siirtymävaiheen aikana.

– Revisolin liiketoimintakauppa on meille strateginen liike laajentaa uuteen satamaan, kertoo Havatorin toimitusjohtaja Christoffer Landtman.

– Kaskisten sataman sijainti on erinomainen esimerkiksi projektikuormausten näkökulmasta, ja aivan erityisesti ajatellen tuulivoimaan liittyviä kuljetuksia, Landtman toteaa.

Siirtyvään liiketoimintaan kuuluu kolme Mantsisen materiaalinkäsittelykonetta, kaksi kokoluokkaa Mantsinen 120 ja yksi luokkaa Mantsinen 140. Havator ja Oy Kaskisten Satama – Kaskö Hamn Ab ovat jo aloittaneet keskustelut lisäinvestoinneista satamaan.

– Tavoitteena on tehdä satamasta houkutteleva sekä projektikuormauksessa että konttiliikenteessä. Tähän tavoitteeseen päästään, kun tuomme satamaan materiaalinkäsittelykoneiden rinnalle raskaisiin nostoihin soveltuvan Gottwald-satamanosturin, Landtman jatkaa.

Satamanosturi-investoinnilla kehitetään Kaskisten sataman palveluvalikoimaa, mikä tarkoittaa uusia mahdollisuuksia satamaliiketoiminnalle, satamaa käyttäville yrityksille ja koko seutukunnalle.

– Olemme tyytyväisiä, että työtä jatketaan satamassa entistä isommilla hartioilla Havator Oy:n toimesta. Kaskisten satamalle myös uusi toimija tuo uusia mahdollisuuksia mukanaan, kertoo Janne Haavisto Revisol Oy:n toimitusjohtaja.

Jatkossa Revisol Oy panostaa kiertotalouteen ja pyrkii voimakkaaseen kasvuun. Revisol aloittaa Kaskisten kiertotalouslaitoksen rakentamisen 2021 kevään aikana.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Näköislehden tilaus

Haluatko Projektiuutiset näköislehden sähköpostiisi?

Tilaa näköislehti sähköpostiisi tästä >>