Kuva: havator.fi

Havator investoi 60 miljoonaa kasvuun

Nostopalvelualan Havator kasvattaa liiketoimintaansa laajentamalla organisaatiotaan ja investoimalla muun muassa konekantaan. Investointiohjelma on kooltaan yli 60 miljoonaa euroa.

Kuva: havator.fi

– Haluamme olla mukana rakentamassa pohjoismaista tulevaisuutta ja olemme valmiita ottamaan vastaan teollisuuden ja yhteiskuntakehityksen asettaman haasteen. Koko maan kattava varikkoverkostomme, laaja kalustomme sekä vahva nosto- ja erikoiskuljetusosaamisemme luovat turvallisen ja helposti lähestyttävän pohjan teollisuuden suurprojekteille, Havatorin konsernijohtaja Christoffer Landtman sanoo.

– Tulemme tarvitsemaan osaavaa henkilöstöä eri tehtäviin, kuljettajista työjohtajiin ja projektipäälliköihin. Pelkästään Suomessa tulemme rekrytoimaan yli 50 uutta työntekijää tulevina vuosina. Panostamme merkittävästi myös koulutuksiin, jotta saamme alalle uusia, innostuneita tekijöitä, Havatorin Suomen henkilöstöpäällikkö Rami Hirvelä kertoo.

Havatorin tavoitteena on kasvaa 30 % vuoteen 2023 mennessä. Nyt käynnistetty investointiohjelma on konsernin yli 60-vuotisen historian suurin, ja investoinneista noin puolet ohjautuu Suomeen ja puolet Ruotsiin.

– Valitsemalla viimeisintä teknologiaa kuten sähkökäyttöisiä koneita otamme harppauksen lähemmäksi tavoitettamme olla paitsi alan markkina- ja palvelu- myös vastuullisuusjohtaja, Landtman sanoo.

Investointiohjelmassa hankittavat nosturit ovat kapasiteetiltaan 50–750 tonnia, ja ne sijoittuvat ympäri Havatorin varikkoverkostoa Suomessa sekä Ruotsissa.