Hanna Reijonen Enersensen henkilöstöjohtajaksi

Hanna Reijonen, 48, on nimitetty Enersense International Oyj:n uudeksi henkilöstöjohtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi 6.9.2021 alkaen.

Reijonen on toiminut aiemmin Posti Group Oyj:n henkilöstöjohtajana vuosina 2018–2021. Reijonen on työskennellyt henkilöstöjohtajana myös Tieto Suomessa sekä henkilöstöjohdon tehtävissä Ericssonilla ja Accenturella. Koulutukseltaan Reijonen on kauppatieteiden maisteri.

– Olen tyytyväinen saadessamme Hanna Reijosen laajan osaamisen yhtiömme käyttöön. Innostunut ja osaava henkilökunta on tekemisemme ydintä ja uskon, että Hanna tiimeineen pystyy parhaalla mahdollisella tavalla vastaamaan kulttuurimme sekä henkilöstömme hyvinvoinnin ja osaamisen kehittämisestä osana energia- ja digimurrosta, toimitusjohtaja Jussi Holopainen sanoo.

– Enersensessä on hyvä vauhti päällä ja paljon mielenkiintoisia asioita meneillään. Odotan innolla, että pääsen tarkemmin tutustumaan uusiin kollegoihini ja tukemaan omalta osaltani Enersensen vahvaa kasvua päästöttömien energiaratkaisujen toteuttajana, Reijonen toteaa.