Kuumat kesät. Erityisesti kesäisin makeistehtaan olosuhteet ovat välillä haastavia, kertoo Halvan toimitusjohtaja Jean Karavokyros.

Halvan makeistehtaan energiaremontti: öljystä kaukolämpöön

Vastuullisuus on noussut perheyritys Halvan tärkeimpien arvojen joukkoon. Se on yksi syy siihen, miksi Halvan makeistehtaassa toteutetaan nyt laaja energiaremontti.

Kuumat kesät. Erityisesti kesäisin makeistehtaan olosuhteet ovat välillä haastavia, kertoo Halvan toimitusjohtaja Jean Karavokyros.

Halvan tavoitteena on, että sen tuotannon päästöt ja hiilijalanjälki pienenevät selvästi. Lisäksi Halva suunnittelee pakkaavansa jatkossa lakritsinsa kierrätysmuovista tai jopa sellupohjaisesta muovista tehtyihin pakkauksiin.

”Meille on tärkeää, että vastuullisuus näkyy muuallakin kuin puheissa ja tavoitteissa. Haluamme päästä näiden asioiden kanssa ripeästi liikkeelle”, kertoo Halvan toimitusjohtaja Jean Karavokyros.

Halva valmistaa kaikki lakritsinsa ja salmiakkinsa Helsingin Pitäjänmäellä. Alun perin vuonna 1956 rakennettua tehdasta on laajennettu vuosien varrella useaan otteeseen.

Tehdasta on näihin päiviin saakka lämmitetty öljyllä. Nyt alkavassa energiaremontissa öljy korvataan kaukolämmöllä. Samalla valaistus ja ilmanvaihto modernisoidaan ja lämpöä otetaan aiempaa enemmän talteen.

Halvan tehtaan energiaremontin toteuttaa LeaseGreen, jonka mukaan investointi maksaa itsensä takaisin alle neljässä vuodessa.

”Mitä nopeammin saamme tehtyä vastuullisuutta parantavia konkreettisia toimenpiteitä, sen parempi. Siitä on myös kaupallista hyötyä, jos olemme näissä asioissa muita edellä”, Karavokyros sanoo.

Karkkien tekeminen on lämmintä työtä. Lakritsipadat ja karkkimassan kuivaamiseen käytettävät kuivatushuoneet luovuttavat ympärilleen paljon lämpöä.

”Erityisesti kesäisin olosuhteet ovat välillä haastavia, kun meidän toiminta tuottaa niin paljon lämpöä”, toimitusjohtaja Karavokyros kertoo.

”Henkilökunnan hyvinvointi ja työskentelyolosuhteet ovat meille erityisen tärkeitä. Siksi on hienoa, että energiaremontti pienentää tuotannon lämpökuormaa ja parantaa tuotannon olosuhteita.”

LeaseGreenin toimitusjohtaja Tomi Mäkipellon mukaan Halvan tuotanto on mahdollista muuttaa kokonaan hiilivapaaksi.

”Halvan makeistehtaan energiaremontti on ollut meille kiinnostava ja haastava projekti. Olemme päässeet hyödyntämään meidän suunnittelijoiden laajaa kiinteistö- ja prosessitekniikan osaamista”, Mäkipelto sanoo.

”On harvinaista, että meidän energiaremonttikohteessa otetaan käyttöön kaukolämpö. Kuten Halvan tapaus osoittaa, että kaukolämpö on joissakin kohteissa oikein hyvä lämmitysmuoto.”