GRK on valittu pääurakoitsijaksi peruskorjaamaan Lappeenrannan ja Luumäen välistä rataosuutta. Työn tilaaja on Väylävirasto, ja sopimuksen arvo on noin 16 miljoonaa euroa. Urakka alkaa nyt ja valmistuu marraskuussa 2023.

GRK:n ratahanke sijoittuu Luumäen kunnan ja Lappeenrannan kaupungin alueelle. Urakan päätyövaiheita ovat muun muassa radan tukikerroksen uusiminen ja tähän liittyvät rata- ja maarakennustyöt noin 28 kilometrin pituudelta.
– Rata on vilkkaasti liikennöity, joten ajoitamme työt siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa radankäyttäjille. Vaativimmat työt tehdään kesäviikonloppuisin ja yöaikaan, sanoo GRK Infra Oyj:n työpäällikkö Toni Jauho.
Urakka on monipuolinen, sillä siihen kuuluu muun muassa siltojen korjaustöitä, massanvaihtoja, ratarumpujen uusimista ja rakennekerrosten sekä kaarreoikaisujen rakentamista.
– Lisäksi uusimme routasuojauksia ja teemme niitä lisää. Vaativinta urakassa ovat louhintatyöt, joita tehdään useassa kohtaa liikennöidyn sähköradan lähettyvillä, Jauho toteaa.
GRK:lla on myös Rauhan aseman ja Imatran tavara-aseman välille sijoittuva noin 25 miljoonan euron arvoinen, vuosille 2019–2023 ajoittuva urakka, jossa on kaksoisraiteen ja meluesteiden rakentamista sekä useita siltakohteita.