Firan kahden viikon putkiremontti onnistui

fira_palvelutPutkiremontteihin erikoistunut Fira Palvelut toteutti tiettävästi Suomen nopeimman putkiremontin. Roihuvuoren Satumaanpolulla sijaitsevan kerrostalon asukkaat pääsivät tänään muuttamaan takaisin koteihinsa, oltuaan poissa vain kaksi viikkoa.

Putkiremontti oli mahdollista tehdä ennätysvauhdissa entistä paremman etukäteissuunnittelun ja kumppanien välisen yhteistyön avulla. Ajansäästö tuli pääasiassa työn tehokkaammasta organisoinnista, eikä esimerkiksi asentajien nopeammasta työtahdista.

Remontti sujui ilman suurempia yllätyksiä, vaikka pieniä muutoksia suunnitelmiin pitikin tehdä. Esimerkiksi suunnitellulla viemärireitillä olikin vanha viemäri seinän sisässä, joka aiheutti ennakoitua suuremman rakenneavauksen.

– Remontti sujui hyvin aikataulussa. Ensimmäiset asukkaat pääsivät tarkastamaan valmiita kylpyhuoneitaan jo viime viikon keskiviikkona. Kahden viikon aikana ehdimme linjasaneerauksen lisäksi vaihtaa myös taloyhtiön ulko-ovet, vaikka se ei yleensä putkiremonttiin kuulu, kertoo Fira Palveluiden toimitusjohtaja Sami Kokkonen.

[Best_Wordpress_Gallery id=”109″ gal_title=”Fira kahden viikon putkiremontti”]

Kylpyhuoneet laitettiin kokonaan uusiksi

Kahden viikon aikana suoritettiin tavanomaiset kylpyhuoneiden purkutyöt, hormi- ja asbestipurut, timanttiläpiviennit, kylpyhuoneiden rappaus, tekniikkaroilojen teko, tekniikan asennus, lattioiden valu, roilopaikkaukset, kylpyhuoneiden laatoitus, paneelikattojen asennus, uusien kalusteiden ja vesikalusteiden asennus, ryhmäkeskusten ja viemärinousujen uusinta sekä ovien maalaus tai vaihto. Remontti tehtiin niin kutsuttua perinteistä putkiremonttimenetelmää käyttäen, eli siinä ei käytetty esimerkiksi putkien sukitusta, vaan putket vaihdettiin uusiin.

– Käytimme monia perinteistä nopeampia materiaaleja, jotka ovat laadukkaita, mutta myös tavanomaista kalliimpia. Teimme myös töitä kahdessa vuorossa. Kaikkein suurin ajansäästö tuli kuitenkin tavallista tarkemmasta suunnittelusta. Koko remontti oli aikataulutettu tunnin tarkkuudella ja suunnitelma piti, pieniä yksittäisiä heittoja lukuun ottamatta, Kokkonen sanoo.

Remontin lopulliset toteutuneet kustannukset eivät vielä ole tarkasti tiedossa. Vaikka remonttimiehiä oli työmaalla tavallista enemmän, tulevat remontin kustannukset olemaan hieman tavallista remonttia pienemmät.

Fira Ketterä ottaa asukkaat mukaan

Satumaanpolun remontti oli pilottiprojekti putkiremonttien nopeuttamisesta. Kaikkia kohteita ei yhtä nopeasti voida saneerata, mutta tehostamisen varaa alalla selvästi on. Tulevaisuudessa Fira aikoo yhä kehittää putkiremonteista nopeita ja asukasystävällisiä Fira Ketterä -palvelunsa avulla.

– Taloyhtiön osuus remontin onnistumiseen oli erittäin merkittävä. Satumaanpolku viiden asukkaat ovat olleet esimerkillisesti mukana tekemässä yhdessä remonttia. Remonttia ei olisi voitu toteuttaa näin nopeasti, jos emme olisi päässeet projektiin alusta asti mukaan suunnittelemaan saneerausta yhdessä taloyhtiön ja muiden allianssikumppaneiden kanssa, Kokkonen sanoo.

Fira Palvelut oli remontin ensimmäinen sopimusosapuoli ja vastasi hankesuunnitelmasta. Taloyhtiön lisäksi allianssissa on mukana suunnitteluohjauksesta ja toteutuksesta vastannut Fira Palvelut, saneerauksen suunnittelija Vahanen, putkitöistä vastannut LVI Star ja Sähköurakointi Aho Oy. Lisäksi mukana allianssihankkeen johtoryhmässä on myös kiinteistön isännöinnistä vastaava Vuo-Kiinteistöpalvelut.


Fira Palvelut Oy
Fira Palvelut Oy on putkiremontteihin erikoistunut kasvuyritys, joka tuo palvelunäkökulman putkiremontteihin ja korjausrakentamiseen. Fira Palvelujen mukaan taloyhtiöillä ja asukkailla on oikeus vaatia parempia putkiremontteja ja läpinäkyvämpiä toimintatapoja. Sen sijaan, että putkiremontti uhkaisi naapurisopua, voidaan se myös toteuttaa kunkin kotia kunnioittaen ja asukkaiden mielenrauhaa vaalien. Fira Palvelut on saavuttanut korkean, Suomen Asiakastiedon myöntämän Rating Alfa -luokituksen, johon yltää vain joka kymmenes suomalaisyritys. Luokitus on yksi osoitus siitä, että Fira Palvelut on luotettava kumppani. Fira Palvelut Oy kuuluu Fira-konserniin. https://www.firapalvelut.fi/