Havainnekuvassa uusi kohde on huputettuna.
Kuva: Fira

Fira suunnittelee Kivenlahteen ryhmärakennuttamiskohdetta

Rakennusyhtiö Fira suunnittelee Espoon Kivenlahteen metroaseman viereen ryhmärakennuttamisen mallilla toteutettua asuinkerrostaloa. Tarkoitus on, että asukkaat pääsevät suunnittelemaan oman kotinsa ja vaikuttamaan arkkitehtuuriin.

Havainnekuvassa uusi kohde on huputettuna.
Kuva: Fira

Firan mukaan Kivenlahden Kuohuksi nimetty hanke on poikkeuksellinen tulevien asukkaiden laajojen vaikutusmahdollisuuksien vuoksi.
− Omia toiveita vastaavan kodin löytäminen on jokaisen asuntoa etsivän unelma. Rakentamisen ja asumisen uudistajana Fira haluaa tarjota ihmisille enemmän mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa, ja se on myös tämän hankkeen keskeinen tavoite, Firan asuntorakentamisen palveluista vastaava johtaja Heikki Ruski sanoo.

– Tulevat asukkaat pääsevät vaikuttamaan paitsi oman kotinsa kokoon ja pohjapiirrokseen, myös tulevan kotitalonsa arkkitehtuuriin ja yhteisiin tiloihin, Ruski kertoo.

Kivenlahden hankkeen toteutuminen riippuu Firan mukaan siitä, herättääkö ennakkomarkkinointivaihe riittävästi kiinnostusta. Päätökset ryhmärakennuttamishankkeen toteuttamisesta tehdään vuoden 2022 loppuun mennessä.
− Suunnittelijamme ja asiakaspalvelutiimimme auttavat jokaista asukasta valitsemaan omaan kotiinsa sellaiset ratkaisut, jotka ovat toimivia ja vastaavat asukkaan unelmia mahdollisimman pitkälle. Hyödynnämme Firan asuntokirjastojen ratkaisuja, joiden avulla varmistamme suunnitteluratkaisujen toimivuuden, kustannustehokkuuden ja toteutettavuuden, Firan arkkitehti SAFA Tero Vanhanen sanoo.