Kuva: fimpec.fi

Fimpec Oy perusti tytäryhtiön Saksaan

Kuva: fimpec.fi

Fimpec Deutschland GmbH tulee vastaamaan Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa sijaitsevien asiakkaidensa investointihankkeiden paikallisista projektinjohto-, rakennuttamis- ja valvontapalveluista.

Fimpecissä on panostettu kansainväliseen kasvuun ja kehitykseen merkittävästi viime vuosien saatossa ensin Etelä-Amerikassa Fimpec Uruguay S.A:n perustamisen myötä ja nyt myös Saksassa. Fimpec Deutschland GmbH:n perustamisen ansiosta Keski-Euroopassa yhtiön markkina-asemaa pystytään vahvistamaan. Saksan yhtiön perustaminen on osa Fimpecin pitkän aikavälin kasvustrategiaa.

Fimpec Deutschland GmbH:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Fimpec Oy:n operatiivinen johtaja Teppo Grén. Hän näkee Keski-Euroopan markkinoilla Fimpecin projektinjohto- ja rakennuttamisasiantuntiuudelle kysyntää ja sopivaa markkinapotentiaalia.

”Erityisesti energiateollisuus ja biojalostamoiden rakennuttaminen on vahvassa kasvussa Saksassa. Meillä on laajamittainen kokemus suuristakin hankkeista kotimaassa sekä ulkomailla metsä-, sellu- ja energiateollisuudesta ja näimme tämän osaamisen viennin Saksaan meille sopivana kansainvälisenä markkinarakona. Toimintamallimme, jolla olemme läpivieneet menestyksekkäästi hankkeita Suomessa, istuu hyvin myös saksalaiseen toimintatapaan”, Teppo Grén sanoo.

Fimpec Deutschland GmbH on aloittanut jo ensimmäisen projektinsa Saksassa, ja hankkeen on määrä kestää arviolta vuoteen 2022 loppuun asti. Hanke tulee työllistämään Fimpecin projektinjohtopalveluiden ja rakennuttamisen 15 asiantuntijaa. Tavoitteet liiketoiminnan kasvattamiselle ovat myös tulevaisuudessa korkealla.

”Fimpecin asiantuntijat ovat työskennelleet Saksassa sekä Keski-Euroopassa jo useissa projekteissa, ja meillä on vahva kokemus kansainvälisistä rakennuttamishankkeista. Fimpecin kasvu ja kehitys ovat osoittaneet, että palveluillemme on aitoa tarvetta asiakasrajapinnassa, joten kansainvälistyminen meille tutulle maaperälle oli luontainen jatkumo kasvustrategiassamme. Haluamme olla myös Saksassa halutuin yhteistyökumppani projektinjohdon ja rakennuttamisen hankkeissa”, Grén toteaa.

Lisätietoja:

Teppo Grén
toimitusjohtaja
Fimpec Deutschland GmbH
+358 50 526 0441
teppo.gren@fimpec.fi

Mikko Turunen
toimitusjohtaja
Fimpec Oy
+358 40 844 7566
mikko.turunen@fimpec.fi