FCG suunnittelee Kellokosken sairaalan 13 rakennukselle uutta käyttöä

Työ alkoi marraskuussa ja valmistuu helmikuussa 2021. Suunnitteluhanke on laaja: se sisältää 13 rakennusta, joiden yhteenlaskettu ala on 24 000 bruttoneliötä.

Hankkeen toimeksiantaja on Kellokosken nykyinen omistaja HUS-kuntayhtymä, jonka tavoitteena on löytää alueelle uusi omistaja vuonna 2022.

–Toivottavasti Kellokoskelle löytyy monipuolista, alueen historiaa kunnioittavaa uutta käyttötarkoitusta. Olemme tyytyväisiä, että valitsimme tähän kartoitus- ja suunnittelutyöhön hyvin innovatiivisten yritysten joukosta kumppaniksi juuri FCG:n,  HUS:n kiinteistökehitysjohtaja Hannu Lähteenmäki sanoo.

FCG:n mukaan rakennusten ja alueiden uuden käyttösuunnitelman lähtökohtana on aina nykyisen ja potentiaalisen käyttötarpeen ja markkinakysynnän arviointi. Niiden ohella arvioidaan eri vaihtoehtojen edellyttämien korjaus- ja muutostöiden kustannukset. Näin voidaan jatkoselvittelystä rajata pois ne käyttötarkoitukset, jotka eivät todennäköisesti täyttäisi tuottovaatimuksia.