Viimeisimmät julkaisut

Espoon Finnooseen halutaan puukerrostaloja

Merellisessä Finnoon kaupunginosassa Espoossa on haettavana tontteja puukerrostalojen rakentamiseen Kaitaan tulevan metroaseman lähistölle.

Viitesuunnitelmassa Finnoon Djupsundsbäcken idästä. Myytävät tontit sijoittuvat kuvan yläreunassa olevalle alueelle. Kuva: Arkkitehdit Anttila & Rusanen Oy / Ramboll Finland Oy.

Tonteilla on rakennusoikeutta yhteensä 6600 kerrosneliömetriä, ja niille saa rakentaa kolme puukerrostaloa. Koko kortteli on osoitettu puurakentamiseen.

Espoon teknisen toimen johtajan Olli Isotalon mukaan Espoo haluaa edistää ilmastomyönteistä ja ekologisesti kestävää rakentamista osana hiilineutraali Espoo 2030 -tavoitetta.

”Finnoon kehittämistä ohjaavat kestävät ratkaisut aina kaavoituksesta energiankäyttöön ja rakennusmateriaaleihin. Kokonaisen korttelin rakentaminen puusta on tästä konkreettinen esimerkki”, Isotalo sanoo.

Lisäksi Finnooseen valitaan toimijoita, jotka sitoutuvat energiatehokkuutta edistäviin kriteereihin kuten rakennusten energiankäytön mittaamiseen.

Haettavana oleville tonteille pitää toteuttaa pääasiassa vapaarahoitteisia omistusasuntoja. Tontit luovutetaan ensisijaisesti myymällä, ja niiden luovutuksesta päättää Espoon kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto. Tonttihaku päättyy 28. elokuuta 2020.

Finnoo kasvaa 2030-luvun loppuun mennessä 17 000 asukkaan kaupunginosaksi, jonka vahvuuksia ovat merellisyys, lähiluonto ja erinomaiset liikenneyhteydet. Vuonna 2023 avautuva metro kytkee alueen osaksi seudullista ja valtakunnallista raideverkkoa. Finnoon ensimmäisiä asuntoja rakennetaan parhaillaan, ja uudet asukkaat pääsevät muuttamaan alueelle vuonna 2021. Käynnissä on myös Finnoon pohjoisosien katuverkoston rakentaminen.

Yhteyshenkilöt
Teknisen toimen johtaja Olli Isotalo, puh. 050 593 3359, olli.isotalo@espoo.fi

Tonttihakuun liittyvät kysymykset:
Maankäyttöasiantuntija Jouni Lindberg, puh. 043 826 9051, jouni.lindberg@espoo.fi

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Näköislehden tilaus

Haluatko Projektiuutiset näköislehden sähköpostiisi?

Tilaa näköislehti sähköpostiisi tästä >>