Monikon koulukeskuksen julkisivu. Kuva: SRV.

Espoon 1300 lapsen koulukeskus Leppävaarassa on valmis

Monikon koulukeskus 1300 lapselle on valmistunut. Hanke sisälsi sekä peruskorjausta ja uudisrakentamista. Monikko on rakennettu suomen- ja ruotsinkieliselle opetukselle ja varhaiskasvatukselle. Toiminta alkaa elokuussa 2021.

Monikon koulukeskuksen julkisivu. Kuva: SRV.

Monikko tarjoaa ensimmäisenä espoolaiskouluna koulu- ja varhaiskasvatuspaikan sekä suomen- että ruotsinkielisille lapsille. Koulukeskus yhdistää muun muassa Veräjäpellon ja Leppävaaran suomenkieliset koulut sekä ruotsinkielisen Albergaskolanin. Koulut pysyvät erillisinä, mutta käyttävät osittain samoja tiloja. Rakennuksessa on tilat myös Monikon päiväkodille ja Alberga daghem och förskolalle.

Hanke on toteutettu yhteistoimintaan perustuvalla toteutusmallilla, jossa Espoon Tilapalvelut-liikelaitos ja SRV ovat kehittäneet koulusuunnitelmat.

Kolmikerroksisen koulukeskuksen laajuus on noin 15000 bruttoneliömetriä. Sen tieltä purettiin Veräjäpellon, Veräjäkulman ja Leppävaaran laajennus- ja siirtokoulu, lukuun ottamatta vuonna 1939 valmistunutta suojeltua koulun vanhinta osaa. Suojeltu osa peruskorjattiin ja modernisoitiin.
Monikon katolla on 760 neliömetriä aurinkosähköpaneeleja. Pääasiallisena lämmityksenä on maalämpö, ja käytössä on myös maaviilennys.

– Koulukeskuksen valmistuminen on alueellisesti merkittävä asia, ja leppävaaralaiset odottavatkin sitä jo kovasti. Onnistuimme sitouttamaan käyttäjät suunnitelmiin jo kehitysvaiheessa, minkä ansiosta toteutus sujui mutkattomasti, Tilapalvelujen rakennuttamispäällikkö Reijo Yrjölä kertoo.