Erika Salmenvaara Antiloopin vastuullisuusjohtajaksi

Salmenvaara siirtyy tehtävään Helenin energiatehokkuuspalveluiden päällikön paikalta. Aiemmin hän on toiminut liiketoimintojen johtotehtävissä Technopoliksella ja Newsecissä. Lisäksi Salmenvaara on suorittanut Master of Environmental Management ja Responsible Business -jatkokoulutuksen.

Antiloopin toimitusjohtajan Tuomas Sahin mukaan Antilooppi haluaa nimityksen myötä vahvistaa johtajuuttaan vastuullisena toimijana.

“Vastuullisuus on tekoja, jotka huomioivat ympäristön, asiakkaat, omistajat ja muut sidosryhmät. Vastuullinen toiminta nostaa myös kiinteistöjen arvoa. Haluamme vahvistaa Antiloopin edelläkävijyyttä vastuullisuudessa ja luoda siitä strategisen kilpailuedun”, Sahi sanoo.

Vastuullisuus tulee Sahin mukaan ulottumaan yhä selkeämmin läpi kaikkien Antiloopin toimintojen.

Salmenvaara tulee vastaamaan myös Antiloopin kiinteistöjen teknisestä ja ylläpidon johtamisesta sekä toimimaan ylläpitotiimin esimiehenä.

“Tulemme osallistamaan asiakkaitamme Antiloopin vastuullisuus- ja toimenpidesuunnitelman tekemisessä, jotta he saisivat näkökulmansa esiin. Vastuullisuustyön tavoite on, että toimitilamme tukevat yhä viihtyisämpää, terveellisempää ja tuottavampaa työn tekoa.”

Antilooppi ottaa yhä laajemmin käyttöön uusia energiamuotoja kiinteistökohtaisilla erityisratkaisuilla. Yritys hakee myös ympäristösertifikaatteja yhä useampaan kiinteistöön.

“Parasta energiaa on se, jota ei käytetä. Energiatehokkuutta tulee hakea olosuhteita samalla parantaen”, Salmenvaara sanoo.

Lisätietoja

Antilooppi Management Oy
HTC Pinta, Tammasaarenkatu 3
00180 Helsinki

http://www.antilooppi.fi

Antilooppi on pääkaupunkiseudun toimistokiinteistöihin keskittynyt kiinteistöyhtiö. Kehitämme omistamiamme kohteita vastuullisesti ja pitkäjänteisesti yhdessä asiakkaiden kanssa. Tunnetuimpia Antiloopin kiinteistöistä ovat Ympyrätalo ja muut Hakaniemen ja Hämeentien maamerkkirakennukset, Nokian nykyinen pääkonttori Espoon Karaportissa sekä Finnairin pääkonttori Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kaikkiaan meillä on vuokrattavaa tilaa noin 338 000 m2. Antiloopin omistavat suomalainen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ja ruotsalainen eläkevakuutusyhtiö AMF Pensionsförsäkring.