Kuva: Ensto

Ensto Building Systemsille lisää tuotantotilaa Viron Keilaan

Legrand-konserniin kuuluvan Ensto Building Systemsin uusi tehdas on valmistunut Keilan teollisuuspuistoon. Yli kolme miljoonaa euroa maksaneen tehtaan rakentamisesta vastasi Harju KEK.

Kuva: Ensto

– Sähkölaitteiden ja sähköistysratkaisujen kysyntä on kasvanut merkittävästi. Viime vuoteen verrattuna pelkästään sähköautojen laturien kysyntä on kasvanut 35 %, ja se tulee todennäköisesti kasvamaan edelleen. Kuluneen vuoden aikana tehtaan henkilöstömäärä on kasvanut 50 henkilöllä, ja tarvitsemme vielä 30 uutta työntekijää. Uuden tehtaan ansiosta kaikki Keilan tehtaan tuotantoyksiköt voidaan koota saman katon alle. Se luo tuotanto-olosuhteet, joissa meillä on hyvät kehitysnäkymät – tämä on meille uuden aikakauden alku, Ensto Building Systemsin Keilan tehtaan johtaja Nadežda Dementjeva kertoo.

Ensto Building Systemsin Keilan tehtaalla on uusi rakennus mukaan luettuna yhteensä 8200 neliömetriä lattiapinta-alaa. Tehtaalla tulee työskentelemään 220 henkilöä, ja sinne keskitetään sähköautojen latauspisteiden, älykkäiden sähköpattereiden ja erilaisten sähkötarvikkeiden tuotantoyksiköt. Tehtaan vastavalmistuneessa osassa valmistetaan tulevaisuudessa sähköautojen latureita, minkä lisäksi tiloissa varastoidaan komponentteja. 

Harju KEK:n johtajan Janek Lehtmetsan mukaan Ensto Building Systemsin tekemä kehitystyö Keilassa on paikallisen toimintaympäristön kannalta erittäin tärkeää. 

– Tällaisten yritysten usko ja halu investoida todistaa, että yrittäjillä on hyvät mahdollisuudet kehittyä ja kasvaa Keilan teollisuuspuistossa. Houkutteleva liiketoimintaympäristö sekä yhteisön tuki ja työvoiman saatavuus ovat välttämättömiä suurille investoinneille, Lehtmetsa toteaa.

Ensto Building Systemsin mukaan Keilan teollisuuspuiston 52 hehtaarin alueella toimii tällä hetkellä yli 100 yritystä. Suurimmat niistä ovat Harju Elekter, Ensto Building Systems, Glamox ja Prysmian Group.