Kuva: Evli

Elcolinella neljä uutta omistajaa

Evli-konserniin kuuluva EAB Private Equity tekee pääomasijoituksen Elcolineen, joka tarjoaa teollisuuden kunnossapito- ja huoltopalveluita sekä vaativien teknisten projektien toteutusta. EAB Private Equityn lisäksi yhtiöön sijoittavat myös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, pääomasijoitusyhtiö Tesi ja Arvo Sijoitusosuuskunta. Elcolinen perustajat ja avainhenkilöt jatkavat omistajina yhtiössä.

Kuva: Evli

Varkaudessa vuonna 2002 perustettu Elcoline on yrittäjävetoinen teollisuuden kunnossapito- ja huoltopalveluita sekä vaativien teknisten projektien toteutusta tarjoava yhtiö. Elcoline työllistää Suomessa ja Ruotsissa yli 600 henkilöä, ja sen pro forma liikevaihto oli 67 miljoonaa euroa vuonna 2022. Evlin mukaan Elcolinen asiakaskuntaan kuuluvat muiden muassa ABB, Andritz, Meyer, Outokumpu, Parmaco ja SSAB.

– Viime vuosina Elcoline on kasvanut keskimäärin yli 40 %:n vuosivauhtia, ja vahvan kasvun odotetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Kasvumme perustana ovat pitkät asiakassuhteet eri toimialojen markkinajohtajien kanssa sekä laaja palveluvalikoima ja kokenut henkilöstö. Haluamme olla lähellä asiakasta ja siten vankasti läsnä tärkeillä teollisuuden paikkakunnilla Suomessa ja viimevuotisen yritysoston myötä enenevässä määrin Ruotsissa, Elcolinen toimitusjohtaja Leif Backman kertoo.

Kokonaissijoitus kohteeseen on yli 20 miljoonaa euroa, joka käytetään yhtiön yrityskauppavetoisen kasvutarinan jatkamiseen ja nykyisen omistusrakenteen uudelleen järjestelyyn. Elcolinen perustaneet Jere Räisänen ja Jouko Juvonen sekä yhtiön johto ja muut avainhenkilöt jäävät sijoituksen jälkeen merkittäviksi omistajiksi.

– Uutena aktiivisena omistajana tulemme tukemaan Elcolinen suunniteltua pohjoismaista kasvua. Yhtiö on hyvin asemoitunut hyötymään vallitsevista markkinatrendeistä, kuten teollisuusyritysten kiihtyvät panostukset kestävämpään tuotantoon, keskittyminen isompiin palvelukokonaisuuksiin ja kunnossapidon ulkoistamiseen. Asiakasvaatimukset sekä toimialan pirstaloituneisuus ajavat konsolidaatiota, jossa haluamme olla mukana, EAB Private Equityn osakas Kalle Kekkonen sanoo.

Lähivuosien kaavaillut kestävän kehityksen investoinnit ovat suuria. Näemme Elcolinella olevan huomattavaa potentiaalia tukea asiakkaitaan kohti vähäpäästöisempää ja energiatehokkaampaa tuotantoa, Kekkonen toteaa.

Asiakkaat tarvitsevat osaavia ulkopuolisia kumppaneita mahdollistamaan laajojen muutosprosessien läpiviennin ja ylläpidon. Pystymme osoittamaan jo tehtaiden ja uuden teknologian käyttöönoton suunnitteluvaiheessa, miten tuotantoa optimoimalla ja huoltotoimenpiteitä ennakoimalla voidaan vähentää materiaali- ja energiahukkaa ja päästöjä, Leif Backman toteaa.

Sijoituksen toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksyntää.