71
PROJEKTIUUTISET 6/2012
Saunalahden koulu ja päiväkoti
S
aunalahden alueelta on Espoon-
lahden keskustaan matkaa kolmi-
sen kilometriä ja Helsingin kes-
kustaan parisenkymmentä kilometriä.
Viime aikoihin saakka Saunalahden
palvelut ovat rajoittuneet vastavalmis-
tuneeseen päiväkotiin. Uusi Saunalah-
den koulu kasvaa vuosiluokka kerral-
laan noin 750 oppilaan yhtenäiseksi
peruskouluksi, ja palvelee myös alueen
muita asukkaita.
Saunalahden koulussa painotetaan
vahvasti kestävää kehitystä sekä tai-
to- ja taideaineita osana erilaisia oppi-
misprosesseja. Saunalahden koulu toi-
mii myös Espoon esi- ja alkuopetuksen
oppimiskeskuksena ja aluksi myös lähi-
koulujen peruskorjausten vuoksi väis-
tötilana. Koulussa toteutetaan tiimi-
opettajuutta sekä monimuotoista sa-
manaikaisopettajuutta.
Espoon Saunalahden yhtenäisen pe-
ruskoulun ja siihen liittyvän nuorisoti-
lan suunnittelusta käytiin yleinen arkki-
tehtuurikilpailu, jonka voitti nimimerk-
ki Askel, jonka tekijöiksi paljastuivat
arkkitehdit
Ilkka Salminen
,
Riina Pal-
va
,
Jussi Palva
,
ja
Väinö Nikkilä
Verstas
Arkkitehdit Oy:stä. Arvosteluissa nou-
sivat esiin tilaratkaisujen yhteisöllisyys
ja rauhallisen työskentely-ympäristön
takaaminen.
Maisemaan sovitettu
Saunalahden koulu on alueen suu-
rin julkinen rakennus ja vilkkaasti lii-
kennöidyn Kauklahden väylän suunnal-
ta koulu toimii hyvänä maamerkkinä.
Koulun arkkitehtuuri on sovitettu mai-
semaan samaan tapaan kuin kreikkalai-
Rakennuksen katto on yhtenäinen kuparipatja.
Vesikaton muoto on tehty puurungolla, jossa
jokainen tuhansista puutolpista on eripituinen.
Saunalahden koulurakennus on
keskikohdaltaan korkein ja mata-
loituu päätyjä kohden. Kaartuvan
muodot sulkevat sisäänsä kaksi
erillistä piha-aluetta.