Page 32 - Projektiuutiset 5/2012

32
5/2012
PROJEKTIUUTISET
Asuntoministeri
Krista Kiuru
haluaa saada ai-
kaan yhtenäisen yleiskaavan koko metropoli-
alueelle. Siinä ohjattaisiin asumista ja nimen-
omaan vuokra-asumista eri kuntiin. Kiuru ha-
luaa myös pitää vuokrat aisoissa valtion tuke-
missa vuokra-asunnoissa.
MAL-aiesopimuksen seuranta tiivistyy
Kohtuuhintainen asuntotuotanto on met-
ropolialueen elinvoiman ja tasapainoisen ke-
hittämisen edellytys. Metropolialueen kunnilla
on nyt näytön paikka, sanoo metropolipolitii-
kan neuvottelukunnan puheenjohtaja, asunto-
ministeri Krista Kiuru.
Helsingin seudun kunnat ja valtio ovat
20.6.2012
allekirjoitetussa maankäytön, asu-
misen ja liikenteen (MAL) aiesopimuksessa si-
toutuneet luomaan edellytykset 12 000–13 000
asunnon vuosittaiselle rakentamiselle, josta vä-
hintään viidennes eli noin 2 500 on kohtuuhin-
taista, pieni- ja keskituloisille suunnattua vuok-
ra-asuntotuotantoa.
Suurin tarve on lisätä kohtuuhintaisia vuok-
ra-asuntoja, joista on huutava pula metropoli-
alueella. Esimerkiksi tänä vuonna päätöksiä on
tehty tähän mennessä vain 76 vuokra-asunnon
rakentamisesta, Kiuru kertoo.
Aiesopimuksen toteutumista varmistamaan
tullaan asettamaan allekirjoittajaosapuolten
seurantaryhmä. Seurantaryhmän pitää arvioi-
da heti ensimmäisessä kokouksessaan, miten
kunnat ovat käynnistäneet sopimuksen toteut-
tamistoimet. Jos kuntakohtaista parannettavaa
on, työhön on ryhdyttävä heti. Aiesopimusten
sitovuuden parantaminen on myös hallitusoh-
jelman tavoitteena, ministeri muistutti.
Kiurun mukaan on välttämätöntä, että aieso-
pimuksesta pidetään kiinni alusta alkaen. Asun-
tojen kokonaistuotanto riippuu markkinoista,
mutta riittävä tonttivaranto ja vuokra-asunto-
tuotannon mahdollistaminen ovat pitkälti kun-
tien käsissä.
Haasteena Helsingin seudun
erityispiirteet
Metropolipolitiikan tarkoituksena on vahvis-
taa Helsingin seudun kansainvälistä kilpailuky-
kyä ja tasapainoista kehitystä. Se keskittyy seu-
dun erityiskysymyksiin.
Hallituskaudella 2011–2015 metropolipo-
litiikan painopisteitä ovat hallinnon rakentei-
den kehittäminen, maankäyttö, asuminen ja
liikenne, kansainvälisen kilpailukyvyn edistä-
minen, maahanmuuttokysymykset ja sosiaali-
nen eheys.
Toteutuksessa otetaan lisäksi huomioon työ-
voimatarpeita palvelevat toimet ja koulutus-
mahdollisuudet.
Metropolipolitiikkaa koordinoi hallinnon ja
aluekehityksen ministerityöryhmä (HALKE).
Kukin ministeriö vastaa metropolipolitiikan val-
mistelusta omalla hallinnonalallaan.
Metropolipolitiikan koordinaatiosta vastaa-
vat ympäristöministeriön rakennetun ympä-
ristön osasto ja valtiovarainministeriön kunta-
osasto. Hallintorakenteiden kehittämisen osal-
ta metropolipolitiikasta vastaa hallinto- ja kun-
taministeri ja muun metropolipolitiikan osalta
asunto- ja viestintäministeri.
Ympäristöministeriön ja valtiovarainministe-
riön asettaman metropolipolitiikan neuvotte-
lukunnan tehtävinä on muun muassa edistää
hallitusohjelman metropolipolitiikkaa koskevi-
en tavoitteiden toteuttamista, seurata metropo-
lipolitiikan toteuttamista ja etenemistä eri hal-
linnonaloilla ja sen sisällöllisillä painopistealu-
eilla sekä arvioida ja ennakoida metropolialu-
een kehitystä.
Metropolipolitiikan neuvottelukunnan teh-
tävänä on edistää metropolipolitiikan tavoit-
teiden toteuttamista ja valtion eri sektorei-
den, pääkaupunkiseudun kuntien, koulutus- ja
tutkimuslaitosten, elinkeinoelämän sekä alu-
een päättäjien ja asukkaiden kumppanuutta.
Neuvottelukunnan toimikausi on 22.12.2011–
30.4.2015.
Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii
asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru ja va-
rapuheenjohtajana hallinto- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen
.
Neuvottelukunnan muo-
dostavat 25 metropolialueen kuntien, elinkei-
noelämän, tiedeyhteisön, eri yhteistyöorgani-
saatioiden sekä ministeriöiden keskeistä asian-
tuntijaa.
Neuvottelukunnan sihteeristönä toimii työ-
ryhmä, joka koostuu 11:stä ministeriöiden ja
alueen kuntien edustajasta.
Q
Jos tyhjille toimistotonteille rakennettai-
siin asuntoja, niin se helpottaisi pääkaupun-
kiseudun tonttipulaa, ehdottaa asuntominis-
teri Krista Kiuru.
TEKSTI: MARKKU NIINILUOTO
Asuntorakentamisen näkymiä
pääkaupunkiseudulla
Helsingin seudulla on yli miljoona neliötä tyhjää toimitilaa, mikä merkitsee uusien toimistotalojen
rakentamisen hiipumista. Asuntoministeri Krista Kiuru ehdotti Helsingissä järjestetyssä
keskustilaisuudessa, että kunnat pohtisivat voisiko tyhjiä toimitilatontteja asemien lähistöllä muuttaa
kerrostaloasumiseen. Asuntotonteista nimittäin on kova pula, ja se pahenee lähivuosina.
TUNNEMME SUOMEN RAKENNUSPROJEKTIT
Olemme FinnBuild-messuilla osastolla
6
f91
Tervetuloa!