Page 22 - Projektiuutiset 5/2012

22
5/2012
PROJEKTIUUTISET
Eiköhän perusteta yhdistys
Betonilattioista ja niiden ongelmista on
puhuttu kautta vuosien ja ihmetelty, miksei
betonilattioita osata tehdä. Menetelmät ja ma-
teriaalit muuttuvat jatkuvasti. Kun opitaan te-
kemään hyvä lattia jollain menetelmällä ja so-
pivalla betonireseptillä, tuleekin joku uusi idea
menetelmä- tai materiaalipuolelle ja taas ollaan
opettelemassa. 1980-luvun puolivälissä tilan-
ne oli sama. Betonimassoissa käytettiin lento-
tuhkaa, oli uusia notkistettuja ja nesteytettyjä
betoneita, kuidut otettiin käyttöön, kokeiltiin
muovibetoneja pintalattioihin. Itsekin tuolloin
Partekin valmisbetoniyksikön kehitysinsinööri-
nä sain jatkuvasti tutustua uusiin asioihin. Ko-
keilut työmaaympäristössä olivat hankalia, kun
kukaan ei halunnut olla ensimmäinen.
Erityisesti lentotuhkan käyttöön lattiabe-
toneissa suhtauduttiin erittäin epäilevästi ja
ongelmista syytettiin nimenomaan ”tuhka-
betoneja”. Niinpä betonivalmistaja Partek ja
lattiaurakoitsija Hartsitekno päättivät tehdä
laajan koesarjan erilaisten betonimassojen käy-
töstä lattioissa. Tutkittiin sekä työtekniikkaa että
lopputulosta reilulla tusinalla erilaisia massoja
niin, etteivät lattiamiehet tienneet millaista mas-
saa mihinkin valuruutuun tuli. Sekä Hartsitek-
non
Hannu Hietanen
että Partekin
Kari Hellén
olivat tyytyväisiä koesarjaan ja totesivat, että
tällaista yhteistyötä tarvitaan enemmän – eikö-
hän perusteta yhdistys.
Kari Hellén kutsui perustavaan kokoukseen
3.9.1987
lattiaurakoitsijat: Espoon Lattiapinnoite
Oy, Hartsitekno Oy, Lemminkäinen Oy ja Van-
taan Tiililattiat Oy sekä valmisbetonitoimittajat
Oy Lohja Ab ja Oy Partek Ab. Perustamisko-
kous valitsi uuden yhdistyksen ensimmäiseksi
puheenjohtajaksi Hannu Hietasen ja hallituk-
seen jäsenet kustakin perustajayrityksestä.
Toiminta käynnistyi vilkkaasti, sillä hallituk-
sen ensimmäinen kokous järjestettiin jo viikon
kuluttua perustamisesta. Tämä kokous ja sen
jatkokokous 1.10. laativat alalle Betonilattioi-
den yleiset toimitusehdot (BLY-1) sekä perus-
ti asiantuntijaryhmän, jonka puheenjohtajaksi
valittiin
Tapani Lindeberg
Hartsitekno Oy:stä
ja Jälkihoito-ohjetta laatimaan työryhmän, jon-
ka vetäjäksi valittiin
Martti Matsinen
Oy Partek
Ab:stä. Lisäksi Vantaan Tiililattiat Oy:n
Harri
Holmgren
alkoi valmistella ohjetta lattiabeto-
noinnista talviolosuhteissa. Vajaassa kuukau-
dessa alalle oli siis saatu aktiivista toimintaa.
Tutkimustoimintaa ja ohjeita
BLY:n nykyisessä toiminnassa on neljä sel-
keää osa-aluetta: tutkimustoiminta, julkaisut,
koulutustoiminta ja asiantuntijalausunnot ja nä-
mä osa-alueet olivat jossain muodossa mukana
heti alusta alkaen.
Tutkimustoimintaan ei ollut eikä ole omia re-
sursseja, joten se painottuu BLY:n osalta rahoi-
tustukeen sekä toimimiseen eri projektiryhmien
johto- ja työryhmissä. BLY:n ensimmäinen tut-
kimusprojekti, heti vuonna 1988, oli tekn.yo
Tapio Raunaman
diplomityö jälkijännitetystä
maanvaraisesta laatasta, johon BLY antoi rahoi-
tusta ja oli aktiivisesti mukana diplomityön oh-
jausryhmässä. 1990-luvun alusta lähtien BLY
olikin sitten vuosittain mukana jossain diplo-
mi- tai erikoistyössä ja sitä kautta lattia-alalle
saatiin runsaasti uutta tutkimustietoa.
Suurimpina panostuksina 1990-luvulla oli
kaksi laajaa projektia, joissa mukana olivat
myös Suomen Betoniteollisuuden Keskusjär-
jestö SBK ja Tekes. Ensimmäisen projektin ta-
voitteena oli betonilattioiden tuotantomenetel-
mien kehittäminen. Toinen projekti kulki nimel-
lä Betonilattioiden pintaprojekti ja se jakaan-
tui kolmeen alaprojektiin: tartunta, kulutuskes-
tävyys ja halkeilu.
Tutkimustoiminnan rinnalla BLY alkoi aktii-
visesti kehittää alan ohjeistusta. Jälkihoito-oh-
je (BLY-3) laadittiin siis heti ensimmäisten toi-
mintakuukausien aikana. Tämän jälkeen panos-
tettiin Betonilattiaohjeen täydelliseen uudista-
miseen. Tuohon aikaan olivat käytössä Betoni-
yhdistyksen laatimat Betonilattioiden luokitus-
ohjeet vuodelta 1975, joita 1981 täydennettiin
päällystettävyysohjeilla. Uusien ohjeiden ta-
voitteena oli saada samaan oppaaseen kaik-
ki kolme osa-aluetta: luokitusohjeet, suunnit-
teluohjeet ja toteutusohjeet. BLY esitti Betoni-
yhdistykselle ohjeiden uusimista sekä uusimis-
ryhmän puheenjohtajaksi Martti Matsista Par-
tekista. By lähti innolla mukaan ja lisäksi pro-
jektia saatiin rahoittamaan SBK. Täysin uusittu-
jen ohjeiden laatimisessa oli kova työ ja ne saa-
tiin valmiiksi vasta vuoden 1989 lopussa (by31/
BLY-4). Luonnollisena jatkeena Betonilattiaoh-
jeille oli Betonilattioiden pinnoitusohjeet, jon-
ka työryhmää veti
Matti Hyttinen
Oy Finnpak
Ab:stä. Ohjeet saatiin valmiiksi parin vuoden
kuluttua (by34/BLY-6). Tästä eteenpäin BLY:n
ja sen jäsenliikkeiden edustajat ovat olleet mu-
kana kaikissa betonilattia-alaa koskevissa tär-
keimmissä ohjekirjoissa.
Koulutusta
Paperilla ei betonilattiaa tehdä, mistä syys-
tä BLY on satsannut vahvasti alan koulutuk-
seen. Myöskään tähän eivät omat resurssit rii-
tä, niinpä yhteistyökumppaneita tarvittiin. En-
simmäinen koulutus suunnattiin lattian teki-
jöille. Yhteistyökumppaniksi valittiin Pääkau-
punkiseudun Ammatillinen Kurssikeskus sekä
työvoimatoimisto. BLY:n työryhmä oli mukana
valitsemassa kurssin osallistujia ja jäsenliikkeet
sitoutuivat palkkaamaan kurssin hyväksytysti
läpikäyneet. Keväällä 1990 järjestetty ensim-
mäinen kurssi onnistui hyvin ja kurssitoimintaa
jatkettiin heti seuraavana keväänä. Muutaman
vuoden kuluttua betonilattiamiehille järjestet-
tiin yksipäiväinen ”kertauspäivä”, jossa käytiin
läpi uusia ja vanhoja asioita ja näin ylläpidet-
tiin osaamista.
Myös laajemmalle yleisölle haluttiin jakaa in-
foa. Rakennusalan Koulutuskeskus TKK järjes-
ti Hanasaaressa 17.5.1988 Betonilattiat-teema-
päivän ”Osataanko meillä valmistaa betonilat-
tioita?”. Koulutuspäivä oli suunnattu lattiaura-
kointiyritysten lisäksi pääurakoitsijoille, suun-
nittelijoille ja tilaajille ja se osui hyvin aikaan-
Suomen Betonilattiayhdistys ry
BLY – 25 vuotta
MART TI MATSINEN
Kuka tahansa ei osaa tehdä hyvää betonilattiaa” oli BLY:n ensimmäisen puheenjohtajan
Hannu Hietasen slogan. Tämä oli myös 25 vuotta sitten tausta-ajatuksena uuden yhdistyksen
perustamiselle. Pyritään laatimiaan sellaiset ohjeet ja pelisäännöt, että saadaan aikaan hyviä
betonilattioita. Betonilattioiden ongelmia sysättiin osapuolilta toisille ja usein lopputuloksena
oli, että urakoitsija on tehnyt virheitä ja on syyllinen. Niinpä vihdoin kesällä 1987 kaksi suurinta
betonitoimittajaa ja neljä suurinta betonilattiaurakoitsijaa kääri hihat ja ryhtyi toimeen.