54
3/2013
PROJEKTIUUTISET
Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone
P
erinteikäs ja valtakunnallisesti tun­
nettu klassikkohotelli ja ­ravintola
Lahden Seurahuone täyttää tänä
vuonna 121 vuotta. Se sijaitsee parhaalla
paikalla Aleksanterinkadun varrella, aivan
Lahden ydinkeskustassa. Puhdaspiirteinen
rakennus on vuodelta 1931, ja sen on
suunnitellut arkkitehti
Väinö Vähäkallio
.
Taloa korotettiin nelikerroksisesta
kuusikerroksiseksi vuonna 1949, ja
1960­
luvun lopulla sisäpihan siipeä ko­
rotettiin ja jatkettiin.
Osuuskauppa Hämeenmaa osti Sokos
Hotel Lahden Seurahuoneen liiketoiminnot
Sokotel Oy:ltä vuoden 2011 lopulla. Samal­
la Hämeenmaa osti Seurahuoneen kiinteis­
tön LahdenTeollisuusseura ry:ltä.
Omistajanvaihdos oli otollinen aika
perusteelliselle peruskorjaukselle ja
uudistamiselle. Vaikka pintapuolisia re­
montteja ja muutostöitä oli tehty lukuisia
vuosikymmenten kuluessa, rakennus oli
päässyt rapistumaan, ja sen oli tiedetty
tulleen teknisesti käyttöikänsä päähän,
Osuuskauppa Hämeenmaan kiinteistö­
johtaja
Reijo
Aaltonen
kertoo.
Rakenteiden avaaminen paljastikin
sen, mitä osattiin odottaa: osassa 1930­
ja 1940­luvun alkuperäisistä välipohjista
havaittiin viitteitä kosteudesta. Siksi kat­
soimme parhaaksi uudistaa rakenteet pe­
rusteellisesti. Nyt tehty työ kantaa vuosi­
kymmeniksi eteenpäin ja varmistaa, että
tilat ovat viihtyisät, terveelliset ja turvalliset.
Kellarista ullakolle
Pääsuunnittelijana toimi rakennusarkkitehti
Arto Simonen
A1Arkkitehdit Oy:stä. Hän
tuntee kohteen kuin omat taskunsa, koska
on vastannut suunnittelijana Seurahuoneen
projekteista vuodesta 1994.
Edelliset remontit olivat pintapuolisia,
lähinnä ravintolakonseptien muuttamisia.
Aiemmin kyllä tiedettiin, että rakennus
on huonossa kunnossa, mutta ongelmiin
ei puututtu syvällisemmin. Nyt saneeraus
onneksi tehtiin kunnolla ja perusteelli­
sesti kellarista ullakolle, ja rakennuksen
fysiikka saatiin hyvään kuntoon pitkäksi
aikaa eteenpäin, Simonen sanoo.
Peruskorjaus käsitti kellarikerroksen,
hotellin katutason, kokouskerroksen ja
huonekerrokset sekä julkisivun. Lisäksi esi­
merkiksi kesäterassi Pihatto korttelin sisällä
on katettu ja muuttanut täysin muotoaan –
myös viimeistellyn sisustuksen ansiosta.
Yksityiskohtana Simonen mainitsee
yhdyskäytävän korttelin toiselle puolelle
Vapaudenkadun vapaa­ajankeskukseen.
Tämän Keskuskorttelin on tarkoitus olla
kaupungin sykkivä sydän: ravinto­, viihde­
ja viihtymiskortteli, jonka eri kiinteistöjen
välillä olisi kulkuyhteyksiä. Seurahuoneen
uudistetut tilat, palvelukonsepti ja yhdys­
käytävä ovat uusi askel tätä kohti.
Tason vahvaa nostamista
Hämeenmaan matkailu­ ja ravitsemis­
kaupan toimialajohtaja
Timo
Mäkelä
korostaa, että Seurahuone haluttiin palaut­
taa siihen asemaan, joka sillä Lahdessa on
parhaimmillaan ollut. Peruskorjaus­ ja uu­
distustyöt maksoivat 15 miljoonaa euroa,
mikä on Hämeenmaan viime vuosien
merkittävimpiä investointeja.
Hämeenmaa osti Seurahuoneen liike­
toiminnot ja kiinteistön kehittääkseen
Lahden keskustaa ja sen palveluita sekä
Lahden seudun matkailua ja alueen hou­
kuttelevuutta. Matkailukaupan tekeminen
on luonteva osa Hämeenmaan strategiaa.
Sillä edistetään asiakasomistajien ja alueen
asukkaiden hyvinvointia, Mäkelä sanoo.
Rakennuksen lisäksi myös liikeideat
olivat vanhentuneita.
Tavoitteena olikin nykypäivän asiak­
kaiden yksilöllisiin tarpeisiin ja odotuksiin
vastaaminen paitsi hotellin tasoa nosta­
malla, myös tarkkaan mietittyjä ravintola­
konsepteja tarjoamalla, Mäkelä kertoo.
Hän korostaa, että ulkona syöminen on
kasvava trendi – niin kuin myös se, että
ravintolat keskittyvät suurten kaupunkien
TEKSTI: LEENA HUOVILA
KUVAT: VOITTO NIEMELÄ
Lahden Seurahuone
astui nykypäivään
Perinteikäs Lahden Seurahuone on koke-
nut mittavan korjaus- ja uudistustyön, joka
varmistaa kiinteistön kunnon, tekniikan ja
palvelukyvyn vuosikymmeniksi eteenpäin.
Alkuperäinen art decon henki on aistitta-
vissa tasokkaasti sisustetuissa hotelli-
huoneissa ja hotellin vastaanottoaulassa.
Monipuolisissa ravintoloissa on 1 980
asiakaspaikkaa.
KUVA: JAAKKO PURO OY