8
2/2013
PROJEKTIUUTISET
Heimtextil 2013
T
rendit eivät muutu joka vuosi, on-
neksi. Viime vuosina taantuma on
vaikuttanut selkeästi siihen, ettei-
vät yritykset halua innovoida tai panostaa
uusiin tuotteisiin, vaan pyrkivät tekemään
tuotteistaan tuttuja, turvallisia ja kaupal-
lisia. Tänä vuonna Heimtextilissä nähtiin
askel kohti uutta. Kaudeksi 2013/2014 tar-
jolla on positiivista asennetta ja rohkeita
uutuuksia.
Taantumasta huolimatta näytteille-
asettajia oli 2658 eli noin 50 enemmän
kuin viime vuonna. Messuvieraita oli 128
maasta noin 66 000 eli muutama prosentti
vähemmän edellisvuoteen verrattuna.
Kaikki samassa paketissa
Viime vuosina yleisilme on ollut minima-
listinen. Runsaudenpaljous tuntuu uudelta,
pitkästä aikaa. Kankaissa näkyy painatusta
sekä brodeerausta ja jopa laserleikattuja
yksityiskohtia. Pintatekstuuri on voima-
kasta. Patina, epäsäännölliset painatukset
sekä haalistuneen oloinen pinta ja epä-
täydellinen viimeistely tuovat uutta kul-
maa vanhahtaviin kuoseihin. Pitsi on pa-
lannut vahvana, sekä mustana että valkoi-
sena. Antiktex myy lakkautetuista tekstiili-
tehtaista ympäri maailmaa kerättyjä van-
hoja painokuoseja, aika on oikea, messu-
osaston ympärillä kuhisi asiakkaita.
TEKSTI: SUSANNA BJÖRKLUND
KUVAT: VALMISTA JIEN
Heimtextil 2013
Minimalistisen kauden jälkeen messut esittelivät runsaudensarven tulevaisuuteen. Nyt
yhdistetään painokuoseja, brodeerauksia ja laserleikkauksia, kaikkia samassa kankaassa.