44
2/2013
PROJEKTIUUTISET
Store Enso Oy:n pääkonttori
Rakennuksen sijainti on valtakunnan
hienoin. Ikkunoista avautuvat upeat näky-
mät Kauppatorille, Eteläsatamaan, Pohjois-
rantaan ja Uspenskin katedraalille. Muu-
tostyön jälkeen nämä näkymät, jotka en-
nen olivat yksityisiä, auloista ja käytävil-
tä useimmiten kahden oven takana, ovat
nyt tarjolla kaikille talossa liikkuville, tote-
aa Iso-Aho.
Pitkään pohdittiin käyttäjän kanssa si-
tä, mikä tulisi olla erillisten työhuoneiden
ja avoimemman työympäristön suhde. Ra-
kennuksen tilajako henki valtiojohtoisen
yhtiön 1950–60-lukujen hierarkiaan ja
erillishuoneisiin perustuvaa yritystoiminta-
mallia, joka on tehoton ja epäkommunika-
tiivinen: muutos oli väistämätön. Lopulta
päädyttiin varsin avoimeen monitilaympä-
ristöön, se tarjoaa Stora Enson väelle aivan
uusia tapoja työskennellä ja kohdata.
Toisaalta rakennuksen arvokkaimmat
osat, viidennen ja kuudennen kerroksen
aulojen ympärille ryhmittyvät tilat ovat
Aallon ikonista korporaatioympäristöä.
Niihin ei ollut tarvetta puuttua, kunnostus
oli riittävä toimenpide.
Meidän suurin haasteemme olikin se,
miten rakennuksen suojellut osat ja uu-
distusta kaipaavat osat saatiin toimimaan
yhdessä. Olemme tyytyväisiä suunnitte-
lemaamme uudistukseen, mutta jälkipol-
vet määrittelevät omasta puolestaan mi-
ten olemme onnistuneet, pohtii arkkitehti
Jyrki Iso-Aho.
Uutta ja vanhaa
Stora Enson pääkonttorin ensimmäiseen
kerrokseen sijoittuvat vastaanotto, neuvot-
telukeskus, auditorio, sekä building & li-
ving -osasto. Kerrokset 2–4 ovat paljolti
toisiaan muistuttavia työtilakerroksia, jois-
sa päädyn hissiaulojen läheisyydessä si-
jaitsee vetäytymistiloja ja konttorihuonei-
ta. Avokonttoritilat sijoittuvat rakennuksen
pitkälle sivulle Eteläsataman suuntaan.
Suurimpia muutoksia rakennukseen
ovat olleet 3. ja 5. kerroksen välipohjaan
puhkaistut aukot, ja niihin suunnitellut por-
taikot. Näin on saatu valoisuutta ja ava-
ruutta työtilakerroksiin, joiden huonekor-
keus on vain 230 cm.
Viidennen kerroksen päädyssä, Presi-
dentinlinnan suuntaan, on kaksi execu-
tive-neuvotteluhuonetta, joiden ulkoasu
on suojeltu. Kuudennessa kerroksessa
on samalla kohdalla vieraiden ravintola-
tila, ja satamanpuoleisella pitkällä sivulla
henkilöstöravintola. Molemmat ravintolat
liittyvät samaan, rakennuksen mittaiseen
terassiin.
Huomattavissa muutostöissä rakennut-
tajakonsulttina toimi Rakennuttajatoimis-
to Demaco Oy.
Suojellun uudistamista
Yliarkkitehti
Pekka Lehtinen
Museovi-
rastosta kertoo, että ympäristöministeriön
vuonna 2010 vahvistamassa Stora Enson
pääkonttorin rakennussuojelupäätökses-
sä määrätään kattavasti rakennuksen ul-
koasun säilyttämisestä, sekä tiettyjen sisä-
Uudet valoaukot ja niiden portaikot lisäävät
valoisuutta sekä madaltavat tapaamisten
kynnystä.