27
PROJEKTIUUTISET 2/2013
Muotoilutoimisto iamdesign Oy:n laatima
suunnitelma riihimäkeläisten Inkilänhovin ja
Kotokartanon palvelutalojen yhteisen piha-alu-
een kehittämiseksi on valittu International De-
sign for All Foundation Awards -kilpailun finaa-
liin. Hyvän mielen pihapolku -muotoiluhank-
keen tavoitteena oli löytää uudenlaisia tapoja
palvelutaloasukkaiden ulkoilumahdollisuuksi-
en lisäämiseen.
Hyvän mielen pihapolku -hanke toteutettiin
osallistavan muotoilun keinoin yhdessä palve-
lutalojen asukkaiden, muiden asiakkaiden ja
henkilökunnan kanssa. Hankkeen lopputulok-
sena syntynyt suunnitelma on pihapolku, jo-
ka koostuu erilaisista toiminnallisista pisteistä
ja aktivoi liikkumaan ja harrastamaan. Hank-
keessa kehitettiin myös uudenlaisia, erityisryh-
mille suunnattuja säädettäviä ulkokalusteita ja
tuotteita. Muotoilijat tekivät hankkeessa tiivis-
tä yhteistyötä Invalidiliiton ja Riihimäen kau-
pungin virkamiesten kanssa. Vaikka suunnitel-
ma on lähtöisin riihimäkeläisten toiveista, voi-
daan sen elementtejä monistaa muihinkin pal-
velutaloihin.
Design for All on espanjalainen, esteettömän
yhteiskunnan edistämiseen paneutunut säätiö.
Säätiön järjestämän International Design for
All Foundation Awards -kilpailun tarkoitukse-
na on nostaa esille hankkeita, joiden kautta on
edistetty ihmisten tasapuolisia mahdollisuuksia
osallistua yhteiskunnan toimintaan. Hyvän mie-
len pihapolku -hanke on ehdolla yksityissekto-
risarjan voittajaksi ja tuli valituksi finaaliin kol-
menkymmenen kilpailuun hyväksytyn ehdok-
kaan joukosta.
Hyvän mielen pihapolku -hanke on osa juu-
Palveluasumisen
kehityshanke
esteettömyyskilpailun
finaaliin
ri päättynyttä Muotoillut ratkaisut 2012 -ohjel-
maa. Suomen Kulttuurirahaston ja designpää-
kaupunkivuoden yhteisen ohjelman tavoittee-
na oli luoda muotoilun keinoin monistettavia
ratkaisuja, joiden avulla parannetaan ihmisten
jokapäiväistä elämää. Hyvän mielen pihapol-
ku -hankkeen tilaajina toimivat Me Itse Ry Rii-
himäki ja Riihimäen Kehitysvammatuki Ry, ja
hanke toteutettiin Suomen Kulttuurirahaston
myöntämän 20 000 euron muotoilurahoituk-
sen turvin.
Rakennusteollisuus RT ja Green Building Coun-
cil Finland järjestävät yhteistyökumppaneineen
kilpailun, jolla haetaan vuoden 2013 ilmasto-
ystävällisintä kerrostaloa ja toimistorakennusta.
Rakennusteollisuus ja Green Building Coun-
cil Finland haastavat rakennuttajat kilpailulla
vähentämään hiilipäästöjä. Energia- ja ilmasto-
politiikan tavoitteet tuovat mukanaan tiukempia
rakentamismääräyksiä, mutta tarjoavat samalla
kiinteistö- ja rakennusalan edelläkävijäyrityksil-
le tilaisuuden kehittää liiketoimintaansa ja luo-
da uusia innovaatioita.
Kilpailun tarkoituksena on kannustaa raken-
nusalaa ympäristötehokkaaseen rakentamiseen
ja ilmastoystävällisen rakentamisen mittareiden
käyttöön sekä tuoda esille osaamista ja parhai-
ta käytäntöjä.
Kohteita mitataan rakennuksen elinkaaren
hiilijalanjäljellä, joka huomioi kaikki materi-
aali- ja energiavirrat, joilla on elinkaaren aika-
na olennainen päästövaikutus. Tulos lasketaan
GBC Finlandin ohjeiden mukaisesti.
Rakennukset ovat pitkäikäisiä hyödykkeitä,
ja elinkaaren hiilijalanjälki on hyvä mittari nii-
den päästöjen arvioimiseen ja vähentämiseen.
Green Building Councilin ohjeistus tarjoaa tä-
hän hyvän, yhteismitallisen työkalun ja autam-
me omalta osaltamme ohjeiden käyttöönottoa
alalla, sanoo toimitusjohtaja
Tarmo Pipatti
Ra-
kennusteollisuus RT:stä.
Kilpailu tarjoaa rakennuttajille mahdolli-
suuden selvittää hankkeidensa hiilijalanjälki
yhteismitallisella tavalla. Näin parhaat osaa-
jat ja hankkeet nousevat esille ja toimivat esi-
merkkeinä ja vetureina koko toimialalle, sanoo
toimitusjohtaja
Heli Kotilainen
Green Building
Council Finlandista.
Kilpailun voittajan valitsee tunnuslukujen ja
Haussa
ilmastoystävällisin kerrostalo ja toimistorakennus
harkintansa perusteella tuomaristo, johon kuu-
luvat Tarmo Pipatti, Rakennusteollisuus RT ry,
Matti Rautiola
,
Rakennustietosäätiö, Heli Koti-
lainen, Green Building Council Finland ja
Sep-
po Mölsä
,
Rakennuslehti.
Kilpailun voittaja, tuomariston kunniamainin-
nat ja osallistujat julkistetaan Ekorakennus 2013
-
tapahtumassa marraskuussa. Maaliskuussa il-
moittautuneet toimijat julkistetaan kilpailun vä-
litiedotustilaisuudessa.
Kilpailun järjestää Rakennusteollisuus RT yh-
teistyössä Green Building Council Finlandin
kanssa. Kilpailua tukevat järjestäjien lisäksi Saint-
Gobain ISOVER ja Skaala Oy. Kilpailun tekni-
sestä toteutuksesta vastaa Bionova Consulting.
Kilpailuun osallistuminen on avoin kaikille
asuin- ja toimistokerrostalohankkeille. Kilpai-
luun ilmoittaudutaan 17.5.2013 mennessä.
Lisätietoa: