121
PROJEKTIUUTISET 2/2013
Koskikeskus Tampere
lun koordinointia. Työryhmän koko vaihteli,
mutta kiireisimpinä aikoina suunnittelutyötä
hoiti jopa 11 arkkitehtia.
Rakennuksen monimuotoiset tilarat-
kaisut, tiukka ja monivaiheinen aikataulu
sekä jatkuvasti muuttuvat tilajärjestelyt te-
kivät uudistushankkeen suunnittelutyöstä
nyt vaativan haasteen. Lisämielenkiintoa
toi toimiminen erityyppisten toimijoiden
kanssa suurista konseptimyymälöistä yrit-
täjävetoisiin paikallisiin toimijoihin.
Interiööriuudistus toteutettiin koski-tee-
malla käyttämällä sinistä väriä ja pyöreyttä
symboloimassa vieressä pauhaavaa Tam-
merkoskea.
Normaalien toteutusasiakirjojen lisäksi
kohteesta tehtiin lukematon määrä kolmi-
ulotteisia perspektiivikuvia vuokralaisia ja
työmaata varten. Tämä oli melko vaivaton-
ta, koska kohde suunniteltiin kolmiulottei-
sena tietomallina, von Bagh kertoo.
Koskikeskuksen sisätilat uudistettiin
yleisten tilojen osalta täysin lukuun otta-
matta porrashuoneita. Uusia käytävälin-
jauksia tehtäessä myös liiketilat kokivat
merkittäviä muutoksia. Kaikkien liikkei-
den käytäväjulkisivut, yleisten tilojen latti-
at ja alakatot uudistettiin projektin aikana.
Merkittävimmät muutokset tehtiin pää-
Kaksi kovaa kotimaista kehityksen kärjessä
Kaksi vahvaa pirkanmaalaista perheyritystä
ovat tehneet vuosikymmenten kokemuksella
ja yhteistyöllä vaativien julkisivukohteiden
materiaalitoimitukset ja asennukset. Metallityö
Välimäki Oy valmistajana ja asentajana sekä
Purso Oy alumiiniprofiilien toimittajana. Yhdessä
toteutimme mm. Tampereen Koskikeskuksen
julkisivusaneerauksen alusta loppuun.
CE-merkintä perustuu harmonisoituun tuote-
standardiin (hEN) tai Eurooppalaiseen tekniseen
hyväksyntään (ETA). 1.7.2013 voimaan tulevan
rakennustuoteasetuksen myötä CE-merkinnällä
valmistaja osoittaa, että rakennustuotteen
ominaisuudet on selvitetty siihen sovellettavan
tuotestandardin mukaisesti.
Metallityö Välimäki Oy ja Purso Oy valmistavat
tuotteensa CE-merkinnän mukaisesti.
·
sisäänkäynnin eli Koskenportin, keskusau-
kion ja 0-kerroksen uusien liiketilojen yh-
teydessä. Koskenportin uudet porrasjär-
jestelyt mahdollistivat 0-kerroksen uuden
kauppakäytävän.
Raikas ja kevyempi ilme
Keskusaukion uusi pyöreä muoto oli asi-
akkaan toive ja sillä tavoiteltiin selkeää ir-
tiottoa 1980-lukulaiseen ilmeeseen. Muu-
tos vaati merkittävää työpanosta ja yhteis-
työtä arkkitehdin ja rakennesuunnittelijan
kesken.
Muutoksen laajuuden reunaehdoksi
muodostui loppujen lopuksi pilareiden ja
perustusten kantavuus. Keskusaukion uu-
det kaarevat lasikaiteet ja uudet maisema-
hissit tuovat tilaan raikkaan ja kevyen il-
meen, von Bagh kertoo.
Aukioiden viihtyvyyttä parantavat uudet
auringonsuojaikkunat, jotka päästävät si-
sään paljon valoa, mutta leikkaavat mer-
kittävän osan lämpösäteilystä pois. Uusien
ikkunoiden lämmöneristävyys on merkit-
tävästi aiempia parempi. Urakkana lasien
uusiminen oli mittava, sillä lasit olivat kaik-
ki erikokoisia ja mitattava erikseen.
Uusitut käytävät saatiin muodostettua
tavoitteiden mukaisesti suoriksi ja selkeik-
si, jolloin tilassa orientoituminen on nykyi-
sin helpompaa kuin ennen. Koko kauppa-
keskuksen kulunvalvonta järjestettiin uu-
siksi niin, että asiakas- ja huolto- ja varas-
totilat on erotettu selkeästi toisistaan.
Julkisivujen suuria lasipintoja jaettiin
massallisesti selkeiksi kokonaisuuksiksi
uusilla julkisivulaattaosuuksilla.
Espanjalainen julkisivulaattatoimittaja
räätälöi Koskikeskusta varten laattavärityk-
sen ja kuvioinnin, jonka kehitimme yhteis-
työssä Tampereen kaupunkikuva-arkkiteh-
ti
Jalo Virkin
kanssa. Lopullinen laattava-
linta tehtiin useiden kohdetta varten tehty-
jen mallilaattojen avulla. Valitussa laatassa
on laatan lasituksessa graffitisuojakäsittely,
joka tuo säästöjä rakennuksen huoltoon,
von Bagh kertoo.
Uudistuksessa huomioitiin myös viestin-
nän kehitys fyysisissä rajapinnoissa toteut-
tamalla Koskikeskukseen kaksi kookasta
led-näyttöä. Toinen, hieman pienempi 24
m
2
:
n mainosnäyttö on sijoitettu Kosken-
portin pääsisäänkäynnin yhteyteen ja kook-
kaampi, 59 m
2
:
n näyttö hissikuilun eteen
keskusaukiolle. Näytön erikoisuutena on
sen läpinäkyvyys, takana maisemahisseis-
sä kulkijat voivat nähdä keskusaukion ko-
konaisuudessaan.