Kuvassa: Consti Arentikuja HOAS. Kuva: HOAS

Consti korjaa 5 miljoonalla HOAS-asuntoja

Kuvassa: Consti Arentikuja HOAS. Kuva: HOAS

Urakka on arvoltaan 5 miljoonaa euroa.

Remonttiin kuuluu viisi vuonna 1978 rakennettua kerrostaloa, joissa on 160 opiskelija-asuntoa. Myös talojen piha-alue ja -katokset uudistetaan. Consti käynnisti remontin syyskuussa. Asunnot valmistuvat toukokuussa ja piha-alue elokuussa 2018.

Taloihin tehdään LVIS-remontti, jonka putkisaneeraus on perinteinen. Asunnoissa ja yhteisissä tiloissa uusitaan kaikki pinnat ja kalusteet. Julkisivuista saneerataan katot ja saumaukset.

– Tämä on nopein peruskorjaus, jonka olemme koskaan tehneet vastaavantyyppisessä kohteessa. Parhaimmillaan kerrostalo peruskorjataan alle kolmessa kuukaudessa. Kehitämme jatkuvasti kiinteistöjen peruskorjausta lähemmäksi tehdasmaista tehokkuutta, joka lyhentää remontin aikaa ja tuo säästöjä, Constin työpäällikkö Juha Haltia kertoo.

Consti on yksi Suomen johtavia korjausrakentamiseen ja taloteknisiin palveluihin keskittyneitä yhtiöitä. Consti tarjoaa kattavasti talotekniikan, linjasaneerauksen, korjausurakoinnin, julkisivusaneerauksen sekä muiden vaativien kohteiden rakennus- ja huoltopalveluita sekä asuintaloille että toimitiloille. Yhtiöllä on kolme liiketoiminta-aluetta: talotekniikka, julkisivut ja korjausurakointi. Vuonna 2016 Consti-konsernin liikevaihto oli 262 miljoonaa euroa, ja se työllistää yli 1 000 korjausrakentamisen ja talotekniikan ammattilaista. Consti Yhtiöt Oyj on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla, ja sen kaupankäyntitunnus on CONSTI.