Kuva: ivaso.fi

Cervi osti forssalaisen Ivason

Ilmanvaihdon ja jäähdytyksen huolto-, korjaus- ja saneerauspalveluja tarjoava Cervi on ostanut forssalaisen ilmanvaihtotöitä ja -osia tarjoavan Ivaso Oy:n. 

Kuva: ivaso.fi

Nyt solmittu yrityskauppa on Cervin mukaan osa sen suunnitelmaa kasvaa merkittävästi tänä vuonna ja laajentaa toimintaansa.

– Rakennamme nyt aidosti paikallista mutta valtakunnallista toimintaa. Ivason yrityskauppa on meille strategisesti tärkeä, sillä pääsemme sen avulla laajentamaan toimintaamme meille uudelle alueelle, Cervin toimitusjohtaja Petri Valve kertoo.

Yrityskaupan myötä vuonna 1991 aloittanut Ivaso liittyy osaksi Cervi-konsernia. Yritys jatkaa toimintaansa nykyisen nimensä alla ja Ivason työntekijät jatkavat nykyisen työnantajansa palveluksessa.

– Saamme Cerviltä paitsi hieman leveämmät hartiat myös digiosaamista ja valmiit työkalut sen hyödyntämiseen, Ivason toimitusjohtaja Juha Soininen sanoo. 

Vuonna 2014 perustettu Cervi toimii pääkaupunkiseudulla, Kymenlaaksossa, Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa. Cervin omistavat pääomasijoittaja Intera Partners, Petri Valve sekä Karl Jensen.