Kuva: savonaurinkoenergia.fi

Bravida ostaa Savon Aurinkoenergian

Kuva: savonaurinkoenergia.fi

Bravidan mukaan Savon Aurinkoenergia Oy on kasvava kotimainen energiayhtiö, joka myy aurinkoenergiaratkaisuja kotitalouksille ja yrityksille. Yhtiön kotipaikka on Kuopiossa, mutta palveluita tarjotaan asiakkaille ympäri Suomea. Yritysosto tukee Bravida-konsernin kestävän kehityksen strategiaa.

Yrityskauppa astuu voimaan 20.5.2020.

–  Yrityskaupalla saamme vankan pohjan uusiutuvaan energiaan perustuvan asiakastarjooman kehittämiseen Suomessa. Odotamme innolla tulevaa yhteistyötämme, sanoo Bravida Finlandin toimitusjohtaja Marko Holopainen.

–  Tämä järjestely antaa meille tulevaisuudessa loistavat kasvu- ja kehittymismahdollisuudet, Savon Aurinkoenergia Oy:n toimitusjohtaja Arttu Voutilainen toteaa.

Tämä on Bravidan seitsemäs yritysosto Suomessa. Vuonna 2015 Bravida osti Peko-konsernin sekä Halmesvaara-konsernin. Tämän jälkeen Bravida on kasvanut Asentaja Groupin, Adison Oy:n, Ab Hangö Elektriska – Hangon Sähkö Oy:n ja Jyväskylän LVI-Palvelu Oy:n yritysostoilla.

Lisätietoja antaa:
Marko Holopainen, toimitusjohtaja, Bravida Finland Oy. Puh: +358 400 458158.