Atte Niittylä

Atte Niittylä Hoivatilat Oyj:n toimitusjohtajaksi

Hoivatilojen uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Atte Niittylä. Hän aloittaa yhtiön palveluksessa 1. syyskuuta ja ottaa toimitusjohtajan tehtävät vastaan 1. tammikuuta 2022. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa siihen saakka nykyinen toimitusjohtaja Jussi Karjula.

Atte Niittylä

Niittylä siirtyy uuteen tehtävään Hygga Oy:stä, jossa hän on toiminut varatoimitusjohtajana. Hygga tuottaa terveydenhuollon palveluita ja digitaalisia ratkaisuja. Niittylällä on vahva kokemus terveydenhuollon palvelukonseptien kehittämisestä ja yhteistyöstä sekä yksityisen että julkisen sektorin kanssa. Ennen Hyggalla työskentelyään Niittylä toimi johtajana Pihlajalinna-konsernissa.

– Olen erittäin innostunut uudesta tehtävästä, jossa pääsen hyödyntämään olemassa olevia kontakteja ja sote-puolen osaamista ja samalla oppimaan uutta kiinteistökehittämisen toimialalla. Hoivatilat on minulle entuudestaan tuttu toimija, jonka korkea laatu ja asiakaslähtöiset palvelut on huomioitu laajasti. Näiden perusteiden varaan on hyvä rakentaa myös tulevaisuuden kehitystä, Niittylä sanoo.

Hoivatilat on reilun 10-vuotisen historiansa aikana toteuttanut noin 250 kiinteistöhanketta. Hoivatilojen kiinteistöportfolion arvo on yli noin 800 miljoonaa euroa.

Hoivatilat on vuoden 2020 alusta saakka kuulunut Aedifica-konserniin, jonka emoyhtiö Aedifica on pörssilistattu Brysselissä ja Amsterdamissa.