Assemblin liput
Assemblin Oy on ostanut rakennusautomaatiojärjestelmiä urakoivan ja huoltoja toteuttavan Trentec Team Oy:n

Assemblin Oy ostaa Trentec Team Oy:n

– Assemblinin rakennusautomaatioyksiköllä on Trentec Team Oy:n kanssa takana pitkä yhteistyö henkilötasolla jo vuodesta 1992. Yrityskaupan myötä Assemblin pystyy tarjoamaan entistä laajemmin ja vahvemmin palveluitaan Turun, Porin ja Tampereen alueilla, kertoo Assemblin Oy:n toimitusjohtaja Magnus Eriksson.

Assemblin liput
Assemblin Oy on ostanut rakennusautomaatiojärjestelmiä urakoivan ja huoltoja toteuttavan Trentec Team Oy:n

Trentec Team Oy toimii kolmessa toimipisteessä Tampereella, Turussa ja Porissa. Yhtiö työllistää 13 henkilöä ja liikevaihto on noin 2 miljoonaa euroa.

– Tämän kaupan myötä vahvistamme osaamistamme 13 huippuasiantuntijalla sekä saamme vahvan aseman uudella toimialueella Porissa, toteaa Assemblinin Rakennusautomaatio-yksikön liiketoimintajohtaja Kari Kumpulainen.

Trentec Team Oy on tehnyt rakennusautomaatiourakointia ja huoltoja Trend- järjestelmillä jo vuodesta 1991. Viime vuosina Trentec Team Oy on urakoinnissa käyttänyt enenevissä määrin DEOS-automaatiojärjestelmää, jonka tuotteet he ovat ostaneet Assemblin Oy:ltä.

– Pitkäaikaisen yhteistyömme jälkeen yrityskauppa tuntuu luonnolliselta jatkumolta, jolla saavutetaan positiivista synergiaa. Kaupan myötä pystymme vastaamaan paremmin ajan alalle tuomiin haasteisiin ja olemaan yhdessä rakennusautomaatioalan vahvin toimija. Uskon, että sitä arvostavat asiakkaamme, ammattitaitoinen henkilöstömme sekä yhteistyökumppanimme, kertoo Trentec Team Oy:n toimitusjohtaja Reima Nurmi

Trentec Team Oy:n yritysosto ei aiheuta henkilöstömuutoksia ja jokainen yksikkö jatkaa toimintaansa nykyisissä toimipisteissään. Assemblinin nykyinen Tampereen toimipiste siirtyy Trentec Teamin toimitiloihin. Trentec Team Oy jatkaa toistaiseksi toimintaansa omalla nimellään Assemblin Oy:n tytäryhtiönä ja myös nykyinen toimitusjohtaja Reima Nurmi jatkaa tehtävässään.


Assemblin on täyden palvelun asennus- ja palvelukumppani, joka toimii Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Assemblin suunnittelee, asentaa ja huoltaa LVISAK-järjestelmiä niin toimistoissa, urheiluhalleissa, kauppakeskuksissa, asunnoissa kuin teollisuudessakin. Assemblinin tukena on monipuolisen konsernin voimavarat ja paikallisen yrityksen henkilökohtainen läsnäolo. Liikevaihto on noin 800 miljoonaa euroa, ja meillä työskentelee melkein 6 000 työntekijää yli sadalla paikkakunnalla Pohjoismaissa. Katso lisätietoja: www.assemblin.fi