Arkta-Ammattiopisto
Ammattiopisto Live Espoossa kuuluu Arkta Rakennuskultin referensseihin. Lue lisää hankeesta. Kuva: arkta.fi

Arkta-konserni kasvoi viidenneksellä

Pirkanmaalla, Uudellamaalla ja Etelä-Pohjanmaalla toimivan rakennusalan konserni Arkta Oy:n liikevaihto oli vuonna 2021 137,4 miljoonaa aeuroa, jossa oli kasvua 21 % edellisvuoteen verrattuna. Liikevoitto oli 8,8 miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste 56,4 %.

Ammattiopisto Live Espoossa kuuluu Arkta Rakennuskultin referensseihin. Lue lisää hankeesta. Kuva: arkta.fi

Arkta-konserniin kuuluvat Arkta, Arkta Rakennus, Arkta Reponen, Arkta Rakennuskultti, Arkta Kultti ja Arkta Laatuseinä.

– Arkta keskittyy johdonmukaisesti asuntokohteiden ja yhteiskuntatilojen suunnitteluun ja rakentamiseen sekä betonielementtien valmistamiseen. Painopisteemme ovat Pirkanmaalla, Uudellamaalla ja Etelä-Pohjanmaalla. Merkittäviä vahvuuksiamme ovat oma asuinaluerakentamisen hankekehitys sekä puurakentaminen, jossa olemme valtakunnallisesti johtavia toimijoita, sanoo Arkta-konsernin toimitusjohtaja Maarit Sääksi.

– Olemme tyytyväisiä siihen, että valitsemamme strategia tuottaa tuloksia. Kolme liiketoiminta-alueettamme tukevat ja tasapainottavat toisiaan. Samoin strategiamme mukainen asiakasfokus kolmella maantieteellisellä alueella vahvistaa meitä, sillä yhtiömme kilpailevat eri hankkeista ja alueiden suhdanteet kulkevat hieman eri sykleissä, Arktan hallituksen puheenjohtaja Esa Kiiveri toteaa.

Asuntotuotanto kattoi konsernin liiketoiminnasta viime vuonna 72 %, yhteiskuntatilat 23 % ja betonielementtien tuotanto 5 %. Asuntotuotannosta menee puolet kuluttajamyyntiin ja loput kokonaisina kiinteistösijoittajille sekä julkisen sektorin rakennuttajille.

Arktalla on Tampereella valmistumassa kuuden puukerrostalon kortteli, ja pääkaupunkiseudulla on käynnistynyt viiden puukerrostalon hanke.

– Sovellamme puurakentamisen erikoisosaamisiamme myös julkisen sektorin rakennuksiin silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. Esimerkiksi tänä vuonna Arktalta valmistuu Tuusulassa Suomen suurin CLT-rakenteinen puupäiväkoti Martta Wendelin. Puurakentaminen ja energiatehokkuus ovat avainasemassa koko rakennusalalle, sillä ne tukevat meitä kaikkia koskevia ilmastotavoitteita matkallamme kohti hiilineutraaliutta, Maarit Sääksi kertoo.