Ari Vanhanen

Ari Vanhanen nimitetty Colliers Finlandin toimitusjohtajaksi

Colliers International on nimittänyt Ari Vanhasen Suomen yhtiönsä toimitusjohtajaksi. Tehtävässään hän vastaa yhtiön strategisesta suunnasta ja liiketoiminnan kasvusta Suomessa.

Ari Vanhanen

”Ari oli luonnollinen valinta tähän rooliin. Tulemme panostamaan Suomen liiketoiminnan kehittämiseen, ja hän on oikea henkilö johtamaan tätä kehitystä. Hänellä on taito luoda uusia, parempia ratkaisuja asiakkaiden ja henkilöstön tarpeisiin”, kertoo Chris McLernon, CEO, Colliers EMEA.

Ari Vanhanen on työskennellyt Colliersilla kesäkuusta 2019 alkaen operatiivisena johtajana. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus ict- ja palvelualalta, ja hän on toiminut mm. 10 vuotta johtotehtävissä ja johtoryhmän jäsenenä Tiedossa. Viimeksi hän on toiminut maajohtajana energiapalveluja tuottavassa Adven Oy:ssä.

“Colliersin yrittäjähenkinen kulttuuri ja sitoutuminen ylittämään asiakkaan odotukset heijastavat hyvin myös omia arvojani”, Ari Vanhanen toteaa. ”Odotan innolla työn jatkamista osaavien ammattilaisten kanssa. Rakennamme uudistuvaa yhtiötä vahvan osaamisen perustalle kansainvälinen Colliers organisaatio tukenamme.”

Colliers on yksi alan johtavia yrityksiä Suomessa tarjoten sijoittajille kiinteistöjen johtamisen ratkaisuja 12 paikkakunnalla ympäri Suomea. Yrityksen vastuulla on yli 10 miljoonaa neliömetriä liike-, asuin- ja toimitiloja, mukaan lukien Helsingin uusi Mall of Tripla.