Viimeisimmät julkaisut

Are rekrytoi Ruotsin-toimitusjohtajan Koneelta

Jonas Granzell on nimitetty Aren Ruotsin-toimintojen toimitusjohtajaksi. Hänellä on monipuolinen kokemus Koneen palveluliiketoiminnasta. Granzellin tehtävänä on johtaa Aren liiketoimintoja Ruotsissa ja kehittää yhtiön palvelu- sekä huolto- ja ylläpitotarjoamaa.

Jonas Granzell

Jonas Granzell aloittaa Are Sverige AB:n toimitusjohtajana 1. syyskuuta. Hän on valmistunut tuotantotalouden maisteriksi KTH Royal Institute of Technologysta ja toiminut viimeksi Koneen Pohjoismaiden palveluliiketoiminnan johtajana. Hänellä on kokemusta Koneen useista eri liiketoiminta-alueista, kuten myynnistä, tekniikasta ja asennustoimituksista.

– Olen tehnyt koko urani töitä kiinteistöissä suoritettavien asennusten ja teknisten palvelujen parissa. Minulle on tärkeää työskennellä mahdollisimman lähellä asiakasta. Myös Arella haluan vahvistaa entisestään asiakaskeskeistä toimintamallia ja kehittää palvelu- ja ylläpitotoimintaamme. Joukkueurheilutaustani on puolestaan opettanut minulle sen, kuinka tärkeää on, että ihmiset voivat kehittyä ja tehdä päätöksiä turvallisin mielin. Siten he voivat toteuttaa itseään ja saavuttaa tavoitteensa, Granzell toteaa.

Are-konsernin toimitusjohtaja Heikki Pesu kertoo, että Granzellin rekrytointi tukee yrityksen pohjoismaista laajenemisstrategiaa.

– Kyseessä on meille strategisesti merkittävä askel, jotta voimme edelleen kasvattaa liiketoimintojamme Ruotsissa. Jonaksella on erinomainen palveluliiketoiminnan kokemus ja osaaminen Ruotsin markkinoista. Kun yhdistämme tämän hänen vahvaan johtajaprofiiliinsa ja Aren monipuolisiin palveluihin, uskon, että yhteisestä matkastamme tulee antoisa kaikille osapuolille, Pesu sanoo.

Are Sverige AB:hen kuuluvat Aren joulukuussa ostama seitsemällä paikkakunnalla toimiva putkiurakointi- ja huoltoyritys Kungälvs Rörläggeri ja Göteborgin alueella palveluja tarjoava sähköurakointi ja -huoltoliike Inter El AB.

– Tavoitteenamme on jatkaa yritysostoja Ruotsissa myös tulevaisuudessa ja siksi olemme perustaneet Are Sverige AB:n hallinnoimaan omistuksiamme paikallisesti, Pesu selvittää.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail