Viimeisimmät julkaisut

Arctic Smart Villagen Älykylille löytyi energiaratkaisu

Kestävää asumista kehittävä Arctic Smart Village Oy ja innovatiivisia energiajärjestelmiä kehittävä ja hyödyntävä Holda Energy Solutions Oy solmivat puitesopimuksen aurinkoon perustuvan energiajärjestelmän suunnittelusta ja toteutuksesta viiteen ensimmäiseen Älykylään. Ensimmäiset kohteet ovat GeoHouse Älykylä® Utajärvellä ja Mynämäen Älykylä®.

Arctic village- lämpö varastoidaan maaperään

Lämpö varastoidaan maaperään sisäkkäisiin kehiin.

Utajärven GeoHouse Älykylän suunnittelun aikana innovoitu energiakokonaisuus loi vahvan pohjan jatkaa yhteistyötä myös tulevien kohteiden osalta. Tavoitteena on hiilineutraali energiaratkaisu, mutta Arctic Smart Villagen mukaan alustavien laskelmien mukaan energiaa syntyy enemmän kuin Älykylässä tarvitaan.

”Otamme ilmasto- ja ympäristöasiat erittäin vakavasti. Kestävän asumisen kehittämiseen puhdas energia ja ennätysalhaiset energiakustannukset sopivat kuin nenä päähän. Holda Energy Solutionsin kanssa tehtävä yhteistyö vie maailmaa askeleen kestävämmäksi, kun asumisen päästöt saadaan nollattua”, Arctic Smart Village Oy:n toimitusjohtaja Juri Laurila sanoo.

“Energiaratkaisut ovat viime vuosina kehittyneet huimaa vauhtia eteenpäin. On huikeaa olla mukana tässä hankkeessa ja sen kautta toteutaa uusia ja innovatiivisia ratkaisuja kokonaisiin asuinyhteisöihin. Uskon, että hanke tulee toimimaan suunnannäyttäjänä tulevaisuuden ekologisessa asumisessa”, Holda Energy Solutions Oy:n toimitusjohtaja Vesa Robertsson toteaa.

Suurin osa älykylän energiasta tulee auringosta. Ei vain aurinkosähkönä; myös alueen lämmitysratkaisu perustuu aurinkoon. Osa alueen rakennusten katoista rakennetaan vesikatteena toimivasta aurinkokeräinkatosta, jonka kesän aikana tuottama lämpöenergia varastoidaan maahan porattuun lämpövarastoon, josta energia käytetään talvella. Ratkaisu on Holdan kumppanina toimivan kokkolalaisen Heliostoragen käsialaa.

Loput alueen katoista rakennetaan aurinkosähkökatoista tuottamaan tarvittava sähkö, ja tarvittaessa tehdään maa-asenteinen aurinkosähköpuisto.

Puitesopimus pitää sisällään myös vientimarkkinat. Älykylä® – konsepti on Arctic Smart Villagen mukaan herättänyt kiinnostusta Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail

Näköislehden tilaus

Haluatko Projektiuutiset näköislehden sähköpostiisi?

Tilaa näköislehti sähköpostiisi tästä >>