Arcada voitti kansainvälisen kilpailun U-arvojen mittaamiseksi

arcada_Ammattikorkeakoulu Arcadan ja Salfordin yliopiston ehdotus kiinteiden seinärakenteiden U-arvojen mittaamiseksi on voittanut BRE:n (Building Research Establishment, BRE.co.uk) järjestämän kilpailun. U-arvo,eli rakenteen lämmönläpäisykerroin tarkoittaa rakenteen, esimerkiksi ikkunan tai ulkoseinän, eristyskykyä. Mitä pienempi u-arvo on, sitä parempi eristys.

EU:n resurssitehokkuutta koskevan tiekartan mukaan meidän on vähennettävä kasvihuonekaasupäästöjä seuraavien 35 vuoden aikana 80 % verrattuna vuoden 1990 päästömäärään. Tämä asettaa valtavia energiansäästövaatimuksia asumiselle ja kiinteistöille, joiden osuus on Suomessa yli kolmannes kokonaispäästöistä. Arcadan patentoimalla lämpöhäviön mittalaitteella voi olla ratkaiseva merkitys tavoitteiden saavuttamisessa, koska laitteen mittaustulosten perusteella lämmöneristystä parantavat korjaustoimenpiteet voidaan kohdentaa kustannustehokkaasti eniten lämpöä ja parhaan takaisinmaksuajan tuottaviin kohtiin.

BRE:n kilpailuun pyydettiin sellaisia ehdotuksia jotka mahdollistavat riittävän tarkat, nopeat ja kustannustehokkaat U-arvojen mittaukset (virhe ±10 %, max 60 min/mittaus ja kokonaiskustannustehokkuus). Kilpailu on osa BRE:n suurta tutkimuskokonaisuutta paikalliselle ministeriölle (Department of energy and climate change).  Mittalaitteen tarve on erittäin suuri koska energiatehokkuuden suhteen saneerattavia kohteita on Iso-Britanniassa yli 7 miljoonaa ja vastaavien kiinsteistöjen omistajat vaativat luotettavia arvioita kannattavuudesta.

Laitteen toisella keksijällä ja laitteen käyttöön perustuvan palvelukonseptin kehittäjällä, osaston johtaja Mikael Parosella Ammattikorkeakoulu Arcadasta, on selvä näkemys kilpailun merkityksestä.
– Meille tämä on tietysti erittäin merkittävä tunnustus kehitetyn laitteen markkinalähtöisyydestä ja tarpeesta. Kilpailun palkinto eli vaativat ja riippumattomat validointitestit on luonnollinen vaihe kaupallistamisen ja markkinoiden muodostumisen suhteen koko Euroopan alueella. Laitteen tarve selviää välittömästi katsomalla BRE:n aiemmin julkaisemia tuloksia mitattujen ja laskettujen U-arvojen korrelaatioista. Korrelaatiota ei ole ja sen johdosta lisäeristyksen kautta saavutettava energiansäästö on täysin sattumanvarainen siinä tapauksessa, että päätökset tehdään ainoastaan laskennallisten arvojen perusteella.

Kilpailun virallinen lehdistötiedote:
http://www.bre.co.uk/news/BRE-announces-competitionwinning-tool-that-rapidly-measures-solid-wall-heat-losses—1126.html

Lisätietoja:
FT, Energian ja materiaalitekniikan osaston johtaja Mikael Paronen, mikael.paronen@arcada.fi, puh. 041 44 32 109

 

Arcada on Helsingissä sijaitseva moderni korkeakoulu, joka tarjoaa korkeatasoista opetusta ja jatkokoulutusta ruotsiksi ja englanniksi 2 700 opiskelijallemme. Uskomme läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa, teemme yhteistyötä noin yhdeksänkymmenen korkeakoulun ja yliopiston kanssa ympäri maailman sekä harjoitamme yhteiskunnallisesti merkittävää ja hyödyllistä tutkimustoimintaa. Siksi Arcadassa suoritettu liiketalouden, media-alan, tekniikan, urheilun tai sosiaali- ja terveysalan tutkinto on haluttu ja sillä on merkitystä työnantajille.