Viimeisimmät julkaisut

Algol Trehab – Sensoriina-turvajärjestelmä

Algol Trehab Oy lanseeraa Suomen markkinoille liiketunnistimiin perustuvan Sensoriina-turvajärjestelmän.

Palvelun avulla ikäihmisen tai muun yksin asuvan on turvallisempaa asua kotona mahdollisimman pitkään. Sensoriina toimii Sigfox-verkossa, joka on pitkän kantaman radioverkko. Tämä tekee palvelusta huomattavasti edullisemman kuin vastaavanlaiset matkapuhelinverkossa toimivat ratkaisut.

Sensoriinan toiminta perustuu liiketunnistimien havaitsemaan ja keräämään dataan. Yksin asuvan kotiin asennetaan ovisensori sekä asunnon koosta riippuen kaksi tai useampia seinään kiinnitettävää liiketunnistinta. Sensoriinassa ei ole kameraa, eli se ei tallenna kuvaa eikä ääntä, vaan seuraa ainoastaan liikettä. Näin Sensoriina ei myöskään loukkaa asukkaan yksityisyyttä.

Läheiset voivat seurata web-sovelluksesta yksin asuvan henkilön aktiivisuusraporttia, johon on tallentunut hänen päivittäinen kulkunsa huoneiston sisällä tai matkat ulos ja takaisin sisälle. Lisäksi sovellus hälyttää tekstiviestillä, jos normaalissa toiminnassa on poikkeuksia.

Sensoriina valvoo kotia myös silloin, kun asukas on matkoilla, sairaalassa tai muuten poissa kotoa. Tällöin se toimii kodin turvalaitteistona, joka ilmoittaa mahdollisista luvattomista kulkijoista. Järjestelmän avulla läheiset voivat mistä ja milloin vain tarkistaa, että kaikki on kuten pitääkin.

Suomessa Sigfox-verkkoa operoi Connected Finland Oy.

FacebooktwitterredditpinterestlinkedinmailFacebooktwitterredditpinterestlinkedinmail