Kuva: MASSLab Porto sekä AFRY & AFRY Ark Studio

A Roof for Helsinki voitti Pasilan konepajan ytimen arkkitehtuurikisan

Train Factory on kehittyvän Pasilan konepaja-alueen sydän. Arkkitehtikilpailun avulla haettiin ratkaisuja siihen, kuinka uusi hotelli- ja toimistorakennus voitaisiin sijoittaa sähköjunahallin tilalle osaksi historiallisesti arvokasta aluetta. Voittajatyöksi valittiin A Roof for Helsinki, joka tuomariston mukaan yhdistää Teollisuuskadun uudella ja mielenkiintoisella tavalla Pasilan konepaja-alueeseen.

Kuva: MASSLab Porto sekä AFRY & AFRY Ark Studio

Helsingin Pasilan konepajan alue on tällä hetkellä yksi mielenkiintoisimpia kaupunkikehityksen alueita Helsingissä. Konepaja on yhdistelmä Suomen teollista historiaa ja modernia täydennysrakentamista. Konepajan alueella on  muun muassa asuntoja, toimistoja, coworking-tiloja ja ravintoloita. Aluetta sivuaa Teollisuuskatu, joka yhdistää Pasilan ja Kalasataman keskukset.

Yhdysvaltain entisen Suomen-suurlähettilään Bruce Oreckin ja liikekumppaneidensa omistama The Train Factory Oy osti vuonna 2018 alueelta Bruno Granholmin suunnittelemat vuosina 1899–1910 rakennetut kokoonpanohallin ja maalaamon., joita parhaillaan kunnostetaan ja kehitetään.

The Train Factoryn rakennuskokonaisuuteen kuuluu myös 1970-luvulla rakennettu entinen sähköjunahalli. Sen tilalle on tarkoitus rakentaa hotelli ja pääkonttoritason toimistotilaa sekä tuoda maantasokerroksiin uusia toimintoja. Sitä varten Helsingin kaupungin ja Suomen arkkitehtiliitto SAFA:n  järjestämään kansainväliseen Train Factory -kilpailuun kutsuttiin viisi arkkitehtitoimistoa.

Voittajatyöksi valittiin ehdotus A Roof for Helsinki, joka yhdistää Teollisuuskadun uudella ja mielenkiintoisella tavalla Pasilan konepaja-alueeseen. Tuomaristo arvioi, että ehdotuksen aktiivinen ja kutsuva katutaso vastasi parhaiten hankkeen tavoitteita ja että ehdotuksella oli eniten potentiaalia luoda sekä uusi sisäänkäynti Konepajan alueelle että uusi ja vetovoimainen kohde kaupunkiin.

Tuomarit pitivät siitä, että hotellin tilavuus sijoitettiin hoikkaan, vaaleaan torniin, mikä pienentää kadun varjostusta. Voittajatyön suunnittelusta vastasi portugalilainen arkkitehtitoimisto MASSLab Porto yhteistyössä AFRY & AFRY Ark Studion kanssa.

– Me Train Factoryn omistajat tiedostamme vastuumme alueen kehittäjinä. Historialliset rakennukset ovat keskeinen osa Helsingin ja Suomen teollista historiaa. Vanhimmat rakennukset ovat yli 100 vuotta vanhoja, ja niiden saneeraus ja uudistaminen on jo pitkällä. Lisäksi rakennuskokonaisuus on tarkoitettu uuden Teollisuuskatu-akselin keskipisteeksi sekä visuaalisesti että sosiaalisen ja kulttuurielämän kannalta. Tämä korostaa hankkeemme merkitystä koko Vallilan alueen kaupunkisuunnittelun kannalta. Seuraavaksi jatkamme asemakaavan valmistelua yhteistyössä kilpailun voittaneen työryhmän ja Helsingin kaupungin ammattilaisten kanssa, The Train Factoryn  toimitusjohtaja Cameron Sawyer sanoo.

Asemakaavoituksen aikana suunnitelmia työstetään edelleen, ja niistä käydään keskustelua myös kaupunkilaisten ja muiden osapuolten kanssa.