90-vuotias LSK haluaa olla teollisuuden teknologiapalvelujen ykkönen

”Strategiamme mukaisesti tuotamme teknologiaa palveluna, joka auttaa asiakkaitamme saavuttamaan tavoitteensa. Olemme jatkossa yhä enemmän teollisuuden teknologiapalveluiden kokonaistoimittaja. Talotekniikan palveluissa panostamme asennus- ja urakointiliiketoiminnan lisäksi älykkääseen energianhallintaan, uusiutuvaan energiaan sekä näihin liittyviin palveluihin. Tämän kokonaisuuden toimittamisessa haluamme olla paras”, LSK Groupin toimitusjohtaja Perttu Ryynänen sanoo.

LSK Group on perustettu vuonna 1930. Noin 54 miljoonan euron liikevaihtoa tekevään konserniin kuuluvat LSK Group Oy, LSK Electrics Oy, LSK Technology Oy, LSK Service Oy, LSK Talotekniikka Oy, LSK Innovation ja LSK Solutions Oy.

”LSK on jo pitkän aikaa ollut yleistä tunnettuuttaan suurempi toimija. Uuden strategiamme myötä on luonteva kohta uudistaa myös brändi-identiteetti ja tulla vahvemmin näkyväksi.   Panostamme kuluvan vuoden aikana erityisesti verkkopalveluidemme kehittämiseen”, markkinointijohtaja Jenni Grandell kertoo.

”Brändiuudistus edistää ja vauhdittaa osaltaan strategiamme toteuttamista. Kasvu seuraavaan kokoluokkaan edellyttää meiltä esiintymistä sen mukaisesti. Voimme luoda kasvulle myönteisiä odotuksia sekä hyvät esteettiset puitteet. Tehtävänä oli rakentaa LSK:lle brändi-ilme, joka vastaa yrityksen strategiaan sekä viestii uudistuvasta ja vahvasta toimijasta alallaan myös seuraavat 90 vuotta, perheyritys LSK:n hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja Mika Bohm toteaa.

LSK:n brändin uudistamisen visuaalisen suunnittelun asiantuntijoina ja toteuttajina ovat toimineet Suuntaus Oy Senior Advisor Jukka Peltonen sekä Art Director Veli-Matti Hilli.