Kuva: www.wavin.com

Wavin-Labkosta tuli Wavin

Suomalainen vedenkäsittelyjärjestelmiä kehittävä, suunnitteleva ja valmistava Wavin-Labko Oy tunnetaan jatkossa nimellä Wavin.
– Nimenmuutoksella tulemme vahvemmin osaksi kansainvälistä konserniamme ja viestimme osaamistamme kiinteistötekniikan ja infran asiantuntijana, kuvailee Suomen myyntijohtaja Tony Äijö.

Tony Äijö

Yhtiö on tunnettu hule- ja jätevesiratkaisujen infrapuolen toimijana ja laitetoimittajana. Nimenmuutoksella Wavin tekee näkyväksi viime vuosien kehityksen, jonka myötä infraosaamisestaan tunnetusta yrityksestä on tullut myös kiinteistötekniikan asiantuntija ja ratkaisutoimittaja. Wavin on toiminut Suomessa yli 50 vuoden ajan ympäristöystävällisten vedenkäsittelyratkaisujen kehittäjänä, suunnittelijana ja valmistajana.

– Vesienkäsittelyssä työn laatu mitataan vasta vuosien päästä. Oikein tehty ratkaisu on pitkäikäinen investointi, jonka arvo nähdään vasta myöhemmin tulevaisuudessa, Äijö sanoo.

Nimenmuutos on jatkoa Euroopan johtavan vedenkäsittelyratkaisujen toimittajan, Wavinin viime vuonna tekemälle organisaatiomuutokselle. Muutoksen yhteydessä muodostettiin uusi toimintamalli, jossa Wavinin Suomen liiketoiminta otettiin tiiviimmin osaksi Wavinin pohjoismaista toimintaa yhdessä Tanskan, Norjan ja Ruotsin kanssa.

Yhdistämällä voimavarat ja osaaminen on mahdollista hyödyntää neljän maan resursseja paremmin ja siten pyrkiä kestävään kasvuun sekä vastaanottaa tulevaisuuden haasteet. Tavoitteena on palvella asiakkaita paremmin.