Viimeisimmät julkaisut

Vuoden 2017 RAKEVA-palkinto professori Yrjänä Haahtelalle

Rakennustietosäätiön hallitus on myöntänyt vuoden 2017 RAKEVA-palkinnon professori Yrjänä Haahtelalle (Haahtela-yhtiöt)

Kuvassa: Yrjänä Haahtela/Haahtela

Vuonna 1986 perustettu RAKEVA-palkinto myönnetään joka toinen vuosi tunnustuksena henkilölle, ryhmälle, yritykselle tai järjestölle, joka on edistänyt rakennusalalla uusien toimintatapojen tai menetelmien soveltamista suunnittelussa tai rakentamisessa.

Vuoden 2017 RAKEVA-palkinto myönnettiin seuraavin perusteluin:

”Professori Yrjänä Haahtela on tehnyt mittavan tutkijanuran 1970-luvulta tähän päivään ja tutkimustyö jatkuu edelleen. Yrjänä Haahtela on tuottanut rakennus- ja kiinteistöalalle lukuisia ja laajasti käyttöönotettuja projektin- ja kiinteistöhallinnan metodeja sekä työkaluja rakennus- ja kiinteistöalan hyödynnettäväksi. Tämän lisäksi Yrjänä Haahtela on johtanut useiden merkittävien julkisten sekä yksityisten rakennushankkeiden toteuttamista laadukkaasti ja kustannustehokkaasti.”

RAKEVA-palkinnon palkintolautakuntaan kuuluivat RTS:n hallituksen edustajina toimitusjohtaja Kim Kaskiaro (Talonrakennusteollisuus) ja kaupunkitekniikan johtaja Harri Tanska (Espoon kaupunki) sekä edustajiston edustajana rakennusneuvos Ben Grass (Ben Grass Consulting Oy).

 

Haahtela-yhtiöt on vuonna 1975 perustettu rakennuttamisen projektinjohtoon ja kiinteistö- ja rakennuttamistalouden sekä henkilöstöhallinnon tutkimukseen ja ohjelmistokehitykseen erikoistunut konserni, joka huippuosaamisellaan ja innovatiivisilla tuotteillaan tuottaa merkittävää lisäarvoa asiakkailleen.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail