Kuva: vtt.fi

VTT laajentaa Bioruukki-pilotointikeskusta

Kuva: vtt.fi

Pilotointikeskuksesta kehittyy uudenlainen ekosysteemi, johon yritykset ja tutkimusorganisaatiot pääsevät kehittämään ideoitaan kohti teollista mittakaavaa.

Bio- ja kiertotalouden tuotteiden ja teknologioiden maailmanmarkkinat ovat vahvassa kasvussa, ja VTT haluaa tarjota kumppaneilleen ympäristön ja asiantuntemuksensa uusien kilpailukykyisten tuotteiden ja prosessien kehittämiseen.

”Teemme Bioruukista globaalisti ainutlaatuisen teknologia- ja bisneskeskittymän bio- ja kiertotalouden sekä uusiutuvan energian edistämiseksi. Uudet innovaatiot syntyvät perinteisten toimialojen rajapinnoilla, ja Bioruukin erityisenä vahvuutena on se, että siellä kohtaavat useat eri teollisuudenalat saman katon alla”, toteaa VTT:n liiketoiminta-alueen johtaja Jussi Manninen.

Vuonna 2019 Bioruukissa toimii tutkimuskokonaisuus, joka on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen. VTT yhdistää Bioruukissa erilaiset pilotointiympäristöt kokonaisuudeksi, joka palvelee eri kehitysvaiheissa olevia arvoketjuja. Pilotointien yhdistäminen nopeuttaa ja tehostaa kallista pilotointivaihetta.

Termokemian koetoiminta

Pilotointikeskuksen ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 2015, ja ensimmäisenä käynnistettiin termokemian koetoiminta biopohjaisten polttoaineiden ja kemikaalien valmistamiseksi kaasutus- ja pyrolyysiteknologioilla biomassasta ja kierrätysraaka-aineesta. Kehitystyössä keskitytään energiatehokkuuden parantamiseen ja investointikustannusten alentamiseen. Tähän päästään kehittämällä teollisuuden ja yhdyskuntien energian tuotantoon integroitavia tuotantoprosesseja. Käynnissä on suuria Tekesin ja EU:n rahoittamia kaasutus- ja pyrolyysiprojekteja sekä useita yritysten tilaamia kehityshankkeita.

Siirrettävä synteesiyksikkö energian varastointiin

Syksyllä 2016 Bioruukissa valmistui siirrettävään merikonttiin sijoitettu synteesiyksikkö energian kemiallista varastointia varten. Se tuottaa vedystä ja hiilidioksidista kemiallisten reaktioiden avulla synteettistä maakaasua, polttonesteitä ja petrokemikaalien raaka-aineita. Tavoitteena on kehittää ja demonstroida hajautetun tuotannon konsepteja teollisuuden tarpeisiin. Pääpaino tutkimuksessa on biomassan ja teollisuuden jätekaasuvirtojen hyödyntämisessä uusiutuviksi tuotteiksi. Kesällä synteesikontti on mukana Tekesin rahoittaman SOLETAIR-projektin demonstraatiossa Lappeenrannassa, ja ensi talvena se kytketään Bioruukin kaasutuspilottiin osana EU:n Horisontti-ohjelman COMSYN-projektia.

Biomassojen tutkimustilat

Bioruukin biomassojen tutkimustilat valmistuvat syksyllä 2017. Pääasiassa metsäbiomassojen prosessointiin sekä sellun valmistukseen suunnitellut laboratorio- ja pilotointitilat ovat laajuudeltaan noin 2300 neliömetriä. Tavoitteena on kehittää menetelmiä, joilla voidaan valmistaa selluloosasta uusia materiaaleja ja kemikaaleja esimerkiksi nanoselluteknologian ja kuidutusteknologian avulla. Kehitystyö tukee Suomessa vireillä olevia sellutehdashankkeita.

Tekstiilikuitujen koeympäristö

Kevään aikana Bioruukissa otetaan käyttöön koeympäristö selluloosapohjaisten tekstiilikuitujen alkaliseen liuotukseen ja kehruuseen. Tutkimusympäristö mahdollistaa monipuolisen raaka-ainepohjan tutkimisen; muun muassa puuvillajätteen kierrättämisen kehittämisen. Ensimmäiset koeajot tehdään kesään mennessä.

Uudisrakennus vihreälle kemialle 2019

Bioruukin tontille valmistuu vuoden 2019 alussa uudisrakennus kemikaalien ja uusien materiaalien valmistamiseksi vihreän kemian keinoin.

Espoon Kiviruukin teollisuusalueella sijaitseva Bioruukki on yksi VTT:n suurimpia investointeja. Kokonaisuutta kehitetään yhdessä Espoon kaupungin, oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa.

Bioruukissa työskentelee tällä hetkellä 15 henkilöä, mutta noin 500:n VTT:läisen työ liittyy läheisesti sen toimintaan. Tutkimus- ja kehitystyö jatkuu VTT:n nykyisissä tutkimustiloissa Espoon Otaniemessä, Jyväskylässä ja Tampereella ja tukee Bioruukissa tehtäviä pilotointeja.

 

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on Pohjoismaiden johtava tutkimus- ja teknologiayhtiö. Tuotamme tutkimuksen ja tiedon kautta asiantuntijapalveluja kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaillemme ja kumppaneillemme, liike-elämälle ja julkiselle sektorille. Käytämme 4 miljoonaa tuntia vuodessa aivovoimaa teknologisten edistysaskelien kehittämiseen.VTT:n löydät sosiaalisen median kanavilta: Twitter @VTTFinland, Facebook, LinkedIn, YouTube, Instagram ja Periscope