Veho Mercedes-Benz Airport

[Best_Wordpress_Gallery id=”82″ gal_title=”MB Airport”]

Teksti: Jaana Ahti-Virtanen Kuvat: Mikael Lindén

Daimler-konsernin ensimmäinen uuden strategian mukainen Mercedes-Benz -lippulaivamyymälä on rakennettu Saksan Nürnbergiin. Automyymälä on tyylikäs neljän osan kokonaisuus, jota yhdistää tyyni, matala katto pitkine lippoineen. Rakennus väreineen ja materiaaleineen on tarkoitus monistaa skaalattuna ympäri maailman.

Veho käynnisti oman Mercedes-Benz Airport -toimipisteensä esisuunnittelun Vantaan Koivuhakaan Saksan-mallin mukaan vuonna 2013. Osa Nürnbergin-ratkaisuista ei kuitenkaan sopinut sellaisenaan Suomeen.

–Saksassa ymmärrettiin paikalliset määräykset ja erilaiset työskentelytavat. Kävimme hyvää keskustelua Daimlerin pääarkkitehdin kanssa, ja saimme aika vapaat kädet; varsinkin sisäosat saimme järjestellä tarpeen mukaan, arkkitehti SAFA Marcel Ulmer Arkkitehdit Tommila Oy:stä kertoo.

Saksan ja Suomen vaatimusten ero näkyy esimerkiksi katon kantavissa rakenteissa ja ilmanvaihdossa. Vantaalla rakennukseen sisällytettiin 800 neliötä ilmanvaihdon konehuonetilaa, mikä on paljon enemmän kuin Saksassa.

–Ratkaisuna konehuone jaettiin kolmeen, ja osat sijoitettiin toiseen kerrokseen, minkä vuoksi joidenkin ykköskerroksen tilojen korkeudesta nipistettiin. Konehuoneet piilotettiin massaan, ne eivät näy ulospäin. Se oli iso työ, kun rakennuksen ulkomuoto ja lippa oli jo lyöty lukkoon, Ulmer sanoo.

–Yläpohjarakenteille asetettiin hyvin tiukat rajat rakennekorkeuksien suhteen, koska koko päämassa tuli saada samaan tasoon ja toisaalta alla olevilla tiloilla oli erilaiset vapaan tilan vaatimukset. Jouduttiinkin hakemaan erilaisia yläpohjarakenteita eri kohtiin rakennusta. Lopulta yläpohjan kantavat rakenneratkaisut olivat ontelolaatta, TT-laatta, profiilipelti HI-palkkien päällä ja teräsristikko-orsi-profiilipelti, rakennesuunnittelusta vastannut suunnittelujohtaja Yrjö Lietzén A-Insinööreiltä sanoo.

Vantaalla voimalinjan aiheuttama rakennuskieltoalue on lähellä tonttia, joten mallitaloa kavennettiin hieman ja rakennuksen sijoitusta tontilla muutettiin. Myös sisäosien tilajakoa muutettiin hieman: Saksassa vaihtoautot ovat ulkona, mutta Suomen talveen se ei käy. Vaihtoautoille rakennettiin kellarikerros, jonne sijoitettiin myös maahantuojan esittelyautot sekä henkilökunnan sosiaalitilat.

_53A3723Paljon valoa

Sisääntulokerroksen tiloja ovat vastaanottopalvelu, lounge kahvioineen, uusien autojen esittely ja luovutus, taksikeskus, korjaamo ja pikahuolto sekä uuden konseptin mukainen arviointitila kolmelle huoltoon tulevalle autolle. Arviointitilaan voi jättää autonsa 24/7, ja jos niin on sovittu, tilasta saa mukaansa myös vara-auton.

Esittelytilaan mahtuu kerrallaan 27 autoa, ja se poikkeaa valoisuudessaan saksalaisesta mallista. Tilan keskellä on kaksi isoa aukkoa, joilla johdetaan luonnonvaloa aina kellarin vaihtoautotiloihin saakka. Kattolyhdyn lisäksi kolmea julkisivua kiertää katonrajassa valoaukko.

–Ratkaisu melkein riittää valaisuksi. Sen lisäksi tilassa on kirkas led-valaistus ja spotteja kolmen metrin korkeudessa korostamassa esittelyautojen muotoilua. Perusvalaistus on 700–800 luxia, konepelleillä valoa on 1000–1500 luxia, Marcel Ulmer kertoo.

Lisäksi ensimmäisessä ja toisessa kerroksessa on runsaasti kattovalaisimia tuomassa tunnelmaa asiakkaiden ja henkilökunnan iloksi. Ulmerin mukaan Nürnbergin tila on vantaalaiseen verrattuna hyvin pelkistetty.

Esittelytilan lämmitykseen mietittiin lattialämmitystäkin, mutta päädyttiin kattosäteilijöihin, jotta lattiaan voi turvallisesti kiinnittää mitä tahansa. Saksalaiset kattosäteilijät muodostavat esittelytilan alakaton ja ovat osana hyvää akustiikkaa: säteilijän rei’itetty alapinta hajottaa äänet. Akustiikkaa ja viihtyvyyttä parantavat myös esittelytilan monet matot.

Sisääntulokerroksen tiloissa ja vaihtoautojen kellarissa on lattiamateriaalina sama keraaminen kuivapuristettu laatta. Ennen valintaa laattavaihtoehtoja testattiin Vehon toisen toimipisteen lattiassa kahden kuukauden ajan. Autojen pesutilassa on vesitiivis massalattia, joka kestää kemikaaleja.

Korjaamosta mukava ja tehokas

Korjaamossa kaikki paikat ovat nostinpaikkoja. Kaksi nostinpaikkaa on yksi yksikkö, jolla on omat työkalupakit ja käsienpesuallas minimoimassa työntekijöiden kävelymatkoja. Keskelle korjaamoa sijoitettiin varaosakeskus, jossa käytetyimmät osat ovat helposti otettavissa alahyllyiltä ja vetolaatikoista. Jätehuolto on varaosien vieressä.

_53A3887–Korjaamo on saanut erinomaista palautetta tehokkuudesta; korjauksia mahtuu entistä enemmän päivää kohden, Ulmer toteaa.

–Korjaamo todella toimii. Kaikesta näkee, että huoltopäällikkömme Jarno Laaksonen on ollut mukana tilojen suunnittelussa alusta lähtien, myyntijohtaja Nemo Virokannas toteaa.

Korjaamoon kehitetty värikonsepti myötäilee esittelytilan värejä. Korjaamossa on myös kattolyhty: luonnonvalo on työviihtyvyydelle tärkeää.

Energiansäästöä ja työhyvinvointia varten korjaamon kolmelle ovelle kehitettiin tuulikappi, joka estää kylmän virtauksen sisälle. Tuulikaapin ulkopuolella on normaali nosto-ovi ja sisäpuolella pikanosto-ovi. Tuulikaapissa voi myös sulattaa lumen autosta lämpimällä vedellä, mikä vähentää huoltohalliin kulkeutuvan kosteuden määrää.

Tontilla on erillinen piharakennus autojen tehotestausta ja vuorokauden ympäri avoinna olevaa pesukatua varten. Pesukadun hihnalle mahtuu kolme autoa yhtä aikaa. Järjestelmä pesee 60 autoa tunnissa.

Korjaamon pakokaasut vaikuttavat ilmanvaihtoon

Veho Mercedes-Benz Airportin toimistot, kokoustilat ja kaikille avoinna oleva ravintola ovat rakennuksen toisessa kerroksessa. Ravintolassa on oma valmistuskeittiö. Huollon aikana asiakas voi syödä hyvin ja pitää tarvittaessa pop up -työpistettäkin.

Toimistojen suuret ikkunat avautuvat esittelytilaan. Kokoustilat Smart, Maybach ja AMG ovat nimiensä mukaan erihenkiset, ja niissä on erilainen kalustus kolmelta eri toimittajalta. Osa kalusteista on räätälöityjä.

Ilmanvaihdon konehuoneet ovat toimistotilojen ympärillä. Työrauhan takaavat tiiviit desibeliseinät.

–Ilmanvaihdon palvelualueet valittiin tilojen käyttötarkoitusten ja käyttöaikojen perusteella. Koneiden sijoitus eri konehuoneisiin valittiin niin, että kanavointimatkat saatiin mahdollisimman lyhyiksi. Näin päästiin haluttuun ilmastointijärjestelmän ominaissähkötehoon eli SFP-lukuun järkevillä kanavakoilla, Granlund Oy:n LVI-osaston ryhmäpäällikkö Ossi Myllymäki kertoo. SFP-tavoite oli alle nykynormin vaatiman 2,0 kWh/m3,s.

_53A3960Ilmanvaihtokoneissa on pääosin pyörivä lämmönsiirto. Epäpuhtauksia sisältävästä ilmasta lämpö saadaan talteen nestekiertoisella lämmöntalteenotolla.

–Korjaamon ilmanvaihdossa on otettu huomioon autojen pakokaasupoistojärjestelmän aiheuttama epätasapaino ilmanvaihtoon: järjestelmän käynnistyessä säädetään vastaavasti ilmanvaihtokoneen poistoilmamäärää, Myllymäki sanoo. Erillisessä rakennuksessa olevaan tehotesteritilaan suunniteltiin ylilämmönpoisto tehokkaimpienkin autojen testausta varten.

Kiinteistön energia-asiantuntijana oli Granlundin Erja Reinikainen. Energiansäästössä keskeistä on tarpeenmukaisuus, mikä ilmanvaihdossa tarkoittaa ilmavirtojen säätöä lämpötilan ja hiilidioksidipitoisuuden mukaan. Rakennukselle laskettu E-luku 217 kilowattituntia per neliö vuodessa alittaa Myllymäen mukaan selkeästi rakennustyypille määritetyn ylärajan.

Rakennusautomaatio toteutettiin vapaasti ohjelmoitavalla järjestelmällä, ja se sisältää etäohjausmahdollisuuden huoltoyhtiön aluevalvomoon.

Saksan-mallista poiketen koko Mercedes-Benz Airport on sprinklattu Suomen palomääräysten mukaisesti. Sprinklaus ulottuu rakennusta kiertävään lippaankin.

Koko komeus 800 paalulla

Yrjö Lietzén toteaa, että Mercedes-Benz Airportin rakenteiden suunnittelu näytti aluksi hyvin selkeältä, mutta työn edetessä vaikeuskerroin kasvoi arkkitehtuurin rajojen ja tontin vuoksi.

–Rakennuksen muoto päältäpäin katsottuna näyttää yksinkertaiselta ristiltä, jota on laajennettu suorakaiteenmuotoiseksi laajoilla ulkokatoksilla. Kuitenkin monen erilaisen toiminnan sijoittelun ja vaatimusten takia se on paljon erilaisia rakenneratkaisuja sisältävä. Korjaamo sijaitsee toisessa päädyssä ja on massaltaan matalampi. Korjaamon lattian alla on osin kellaria ja osin ryömintätila. Autojen huoltonostimien sylinterit uppoavat yli kaksi metriä lattian alle, ja niille on kellaritiloissa palo-osastoidut kotelot ja ryömintätilassa paalujen varaan valetut nostinkuopat.

Lietzénin mukaan tontti ei ollut paras mahdollinen kellarin rakentamiseen.

_53A3670–Pohjaveden pinta oli hyvin lähellä maan pintaa. Kaupungin kanssa neuvotteluissa saatiin lupa alentaa pohjaveden pintaa niin, että lopulliseksi salaojitustasoksi määräytyi noin yksi metri kellarin lattian yläpuolella. Tästä syystä kaikki kellarin lattiat ja seinät ovat vesitiivistä rakennetta vähintään kahden metrin korkeuteen kellarin lattiapinnasta ylöspäin, Lietzén kertoo. Vesitiiviys saavutettiin bentoniittimatolla, ja lisäksi rakenne mitoitettiin vesitiiviinä teräsbetonirakenteena.

Kellarin lattia on niin sanottu kerrosrakenne, jossa pintalattian alla täyttötilassa kulkee tekniikkaa. Samalla täytöstä saatiin vastapainoa veden nosteelle. Koko rakennus on paalutettu. Osin on jouduttu käyttämään pora- ja vetopaaluja estämään kellarin lattiaa nousemasta, mikäli pohjavesi nousee oletetusta tasostaan. Paaluja on kaikkiaan yli 800.

Kaikki hankkeen suunnittelu tehtiin mallintamalla, ja malleista tuotettiin pääosa kuvista. Urakoinnissa oli käytössä myös 2Dkuvat, mutta asioita selvennettiin mallista työmaalla.

Vehon kiinteistöpäällikkö Pekka Utti kiittää projektissa mukana olleita aikataulussa ja budjetissa pysymisestä.

–Organisaatio toimi hyvässä hengessä, ratkaisut ongelmiin löydettiin nopeasti. Projektin läpiviennissä oli hyvä tunnelma, Utti sanoo.

Myyntijohtaja Nemo Virokangas toteaa, että häneltä loppuvat adjektiivit kesken uutta toimitilaa kehuessa.

– Asiakkailta on tullut ylistäviä kommentteja. Minua lämmittää erityisesti, että palvelua on kiitetty. Palvelemme heti vastaanotossa jokaista sisääntulijaa, siihen satsaaminen on todella kannattanut.

Virokangas toivoo, että uuteen toimitilaan tullaan rennosti kuin olohuoneeseen.

– Ei tämä automyynti niin vakavaa ole.

 

Kuule miten voit kasvattaa rakennusalan myyntiäsi ja markkinoida tehokkaammin palveluidemme avulla

Antamalla yhteystietosi voimme olla sinuun yhteydessä tuotteisiimme liittyen. Lue lisää tietosuojasta tästä.