Viimeisimmät julkaisut

Varman sijoitusten hiilijalanjälki keveni roimasti vuodessa

Varman noteerattujen osakesijoitusten hiilijalanjälki laski peräti 22 % vuonna 2016. Kevenemistä tapahtui myös yrityslainoissa (-25 %) ja kiinteistöissä (-8 %). Tulos saavutettiin painottamalla vähäpäästöisiä toimialoja ja välttämällä päästöintensiivisiä toimialoja kuten energia- ja kaivosalaa. Ilmastonmuutoksen hillintä on Varman vastuullisen sijoittamisen painopiste.

Varman osakesijoitusten hiilijalanjälki oli vuoden 2016 lopussa 186 tCO2e suhteessa liikevaihtoon, mikä on 22 % vähemmän kuin vuotta aiemmin.

– Olemme painottaneet sijoituksia vähäpäästöisille toimialoille ja vähentäneet sijoituksia energiaintensiivisissä yhtiöissä, kertoo sijoituksista vastaava varatoimitusjohtaja Reima Rytsölä.

Osakesalkussa saavutettiin vuodessa lähes se CO2-vähennystavoite, joka Varman sijoitusten ilmastopolitiikassa oli asetettu vuodelle 2020. Osakesalkun hiilijalanjälki oli vuoden 2016 päättyessä 36 % alhaisempi kuin vertailuindeksillä.

– Tulos on kannustava ja kertoo, että suunta on oikea. Näin matala hiilijalanjälki on kuitenkin herkkä osakesijoitusten muutoksille päästöintensiivisillä aloilla, joten meillä ei ole varaa liialliseen tyytyväisyyteen. Todennäköistä on, että hiilijalanjälki jatkossa heilahtelee reilustikin vuodesta toiseen, Reima Rytsölä sanoo.

Vuosi sitten tehty lähtötasomittaus osoitti, että Varman noteerattujen osakkeiden hiilijalanjälki oli vertailuindeksiin nähden matala. Varma on jo aiemmin sulkenut pois suorista osakesijoituksista sähköyhtiöt, joiden tuotannosta yli 30 % perustuu kivihiileen.

Laskua myös yrityslainoissa ja kiinteistöissä

Noteerattujen yrityslainojen hiilijalanjälki suhteessa liikevaihtoon laski vuodessa 25 %. Vähensimme sijoituksia päästöintensiivisiin yhtiöihin usealla toimialalla kuten energia- ja kaivosalalla. Yrityslainasijoitusten hiilijalanjälki oli 50 % vertailuindeksiä alhaisempi.

Vuonna 2016 kiinteistösijoitusten hiilijalanjälki pieneni 8 %. Hyvää kehitystä selittää osin muuttunut kiinteistökanta, mutta oma ansionsa on kohteissa tehdyillä energiatehokkuustoimenpiteillä. Lisäksi Varma on aloittanut aurinkosähkön käytön kiinteistöissään.

Ilmastonmuutoksen hillintä vastuullisen sijoittamisen painopisteenä

Ilmastonmuutoksen hillintä oli vuonna 2016 sijoitustoimintamme vastuullisuuden painopiste.

– Ilmastonmuutos on yksi vakavimmista ilmiöistä, joihin sijoittajien on varauduttava. Sillä on merkittäviä taloudellisia, sosiaalisia ja ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia nykyisille ja tuleville sukupolville, Reima Rytsölä toteaa.

Tavoitteenamme on pienentää hiilijalanjälkeä noteeratuissa osakesijoituksissa 25 %, noteeratuissa yrityslainasijoituksissa 15 % ja kiinteistösijoituksissa 15 % vuoteen 2020 mennessä.

Pitkällä aikavälillä kehitämme salkkuamme niin, että sijoituksistamme tulee Pariisin ilmastokokouksessa sovitun 2 asteen tavoitteen mukaisia. 2 asteen tavoite vaatii ennen kaikkea radikaalia vähennystä fossiilisten polttoaineiden käyttöön.

Ilmastonmuutokselle oma teemasalkku

Rakensimme 2016 ilmastonmuutoksen teemasalkun, johon koottiin yrityksiä, joiden liiketoiminta hyötyy ilmastonmuutoksen torjunnasta esimerkiksi teknologiassa ja uusiutuvan energian tuotannossa. Salkkuun valitaan myös sellaisia yrityksiä, jotka ovat valmiita muuttamaan omaa toimintaansa vähähiilisemmäksi ja samalla vähäriskisemmäksi. Vuoden 2016 päättyessä salkun arvo oli noin 400 miljoonaa euroa.

– Vuonna 2017 jatkamme ilmastopolitiikan integroimista sijoitusprosesseihin. Suorissa sijoituksissa tämä tarkoittaa ilmastokysymysten systemaattista läpikäyntiä, hiilijalanjäljen seurantaa sekä 2 asteen tavoitteen analyysin laajentamista useammalle toimialalle, Reima Rytsölä sanoo.

Hedge- ja pääomarahastoissa tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä yli puolella Varman rahastopääomasta on linjaus ilmastonmuutoksen suhteen sekä ilmastonmuutos integroituna sijoitusprosessiin. Edellytämme rahastojen myös raportoivan toimistaan.


Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on Suomen vakavaraisin työeläkeyhtiö ja suurin yksityinen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 860 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2015 Varman maksutulo oli 4,6 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,2 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli syyskuun 2016 lopussa 42,4 miljardia euroa. www.varma.fi

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmailFacebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail